Vaikka matkailumaailmaa myllertävät talouden epävarmuus, sään ääri-ilmiöt ja poliittinen epävarmuus konflikteineen, on vapaa-ajanmatka kuitenkin monelle suomalaiselle edelleen vuoden kohokohta. Numeroiden valossa matkapakettimyynti on pysynyt selkeällä kasvu-uralla.
Suomen matkailualan liitto ry SMAL on koostanut perinteisen matkapakettitilaston, johon on koottu liiton jäsenyritysten toteutuneet lentäen tehdyt matkapaketit¹ ulkomaille vuonna 2024. Kaikkiaan matkapaketteja toteutettiin noin 700 500, missä oli 6,2 prosentin kasvu vuoteen 2023 verrattuna. Vuonna 2024 lentopohjaisia matkapaketteja järjestävien matkanjärjestäjien yhteenlaskettu liikevaihto näiden matkojen osalta oli 738,5 miljoonaa euroa, missä oli korotusta edellisvuoteen niinikään 6,2 prosenttia.
Suomalaisten suosituimmat kohteet 2024 (lentäen tehdyt vapaa-ajan matkapaketit)

Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kohteisiin tehtiin vuonna 2024 reilut 650 000 matkapakettia. Kreikka on pitänyt jo muutaman vuoden ajan ykköspaikkaa suomalaisten suosituimpana matkakohteena ja samaa todistivat myös vuoden 2024 luvut. Suomalaisten toinen suosikkikohde oli Espanja, jonne toteutettiin lähes 187 000 matkapakettia. Määrässä oli 3,3 prosentin nousu edellisvuoteen verrattuna. Kolmas suomalaisten kestosuosikki on Turkki, jonne suuntautui lähes 54 500 matkapakettia. Pohjois-Afrikan kohteista Egypti on tehnyt vahvaa paluuta jo pari edellistä vuotta ja kohteen suosio kasvaa edelleen. Lähi-idän alueella Arabiemiirikunnat olivat suosituin kohde.
Tilastoinnissa on mielenkiintoista seurata myös kohteita, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan omaa suosiotaan. Näiden kohteiden määrät eivät ole aivan terävintä kärkeä, mutta suomalaisten matkailijoiden kiinnostus on selkeästi kasvamaan päin. Yksi tällaisista kohteista on Kypros, joka on jo useamman vuoden ajan ollut kasvu-uralla. Vuonna 2024 kohteeseen tehtiin jo lähes 36 000 matkaa. Toisena kohteena voidaan nostaa Bulgaria, joka nousi samalla top ten -listalle noin 9 400 matkapaketin voimalla.
Raportin mukaan Ranskan myynti on vuodesta 2023 kasvanut 15,5%.
¹ Matkapaketilla tarkoitetaan tässä yhteydessä matkanjärjestäjän ennalta suunnittelemaa, vähintään vuorokauden kestävää ulkomaille suuntautuvaa matkakokonaisuutta, joka sisältää vähintään lentokuljetuksen ja majoituksen. Lainsäädännön mukainen matkapakettikäsite on edellä mainittua laajempi. Tilastoitaviin lukuihin eivät siis sisälly kaikki edellä mainitun lainsäädännön mukaiset matkapaketit. Lukuihin eivät sisälly myöskään pelkät majoitus- tai kuljetuspalvelut.
Tiedot perustuvat SMAL mediatiedotteeseen 14.1.2025
Vuoden 2024 olympiatuli saapuu Ranskaan Marseillen kautta meritse. Tuli lähtee liikkeelle Kreikasta 16. huhtikuuta ja rantautuu Marseilleen 8. toukokuuta 2024.
Mitä tapahtuu 8. toukokuuta Marseillessa?
Olympiatuli saapuu Marseillen vesialueelle puolen päivän aikaan. Marseille on haluttu valita saapumispaikaksi kaupungin 2600 vuoden historian vuoksi.
Saapuessaan Marseilleen tuli tulee kohti Corniche Kennedyä ja Friulin saaria noin 300 metrin etäisyydellä rantaviivasta. Useiden veneiden armaada seuraa tulta kuljettavaa purjealusta, kolmimastoista Belemiä, satamaan. Olympiatuli jalkautuu Marseillen vanhaan satamaan, Vieux Portiin, alkuillasta, virallisesti 19.00. Satamaan rakennetaan noin 100 m pitkä juhlalaituri. Belemillä sisääntulo melko kapeaan Vieux Portiin on oma haasteensa ja sitä on jo viime syksystä harjoiteltu.

Vielä ei ole paljastettu kuka tuo tulen laivasta Ranskan mantereelle. Satamaan rakennetaan iso katsomo ja tiedossa on runsas ohjelma, konsertti ja ilotulitus. Noin 150.000 katsojaa odotetaan saapuvaksi paikalle. Olympiatuli viipyy myös seuraavan päivän Marseillessa käyden esimerkiksi Notre Dame de la Garden katedraalilla ja jalkapallostadionilla. Päivän kierroksen, noin 20 km, päätteeksi on kansanjuhla Borelyn puistossa.
Marseille on myös yksi olympialaisten suorituspaikoista: purjehdus, jalkapallo ja vuoden 2024 olympialaisten uusi laji leijasurfaus (kite surf).
Pitkä reitti Ranskassa ennen saapumista Pariisiin
Olympiatuli kiertää Ranskan mantereella käyden välillä myös esimerkiksi Karibialla päästäkseen sitten taas palaamaan Nizzan kautta Ranskaan. Tulenkantajia on yhteensä 10.000 henkilöä joista vain muutamien nimiä on julkaistu, esimerkiksi jalkapalloilija Jean-Pierre Papin.
Ehdokkaita tulenkantajiksi varmaan riittää, onhan Ranska urheilumaa. Kautta olympiahistorian Ranskalla on eniten olympiamitaleja miekkailussa, pyöräilyssä, yleisurheilussa, ratsastuksessa, judossa ja purjehduksessa.

Reitin varrella on historiaa, kulttuuria ja tietenkin urheiluun liittyviä paikkoja. Tuli nousee niin Cannes'n filmifestivaalien portaita, kiertää laatuviinen alueella Saint Emilionissa, ylittää Atlantin yhdellä maailman nopeimmista purjeveneistä ja käy Mont Blancin kotikaupungissa Chamonix'ssa.
Matkailijan kannalta ruuhkia saattaa tulen etenemisen myötä esiintyä, mutta toisaalta jos on rento matka-aikataulu niin silloinhan tulen näkeminen - ja ehkä siihen liittyvän säpinän - voi muokata hienoksi matkakokemukseksi.
Aivan tarkkaan reittiä ei tässä vaiheessa kerrota, mutta alla ranskankielinen taulukko päivistä ja reitistä. Pariisiin tuli saapuu ensimmäisen kerran Ranskan kansallispäivänä 14. heinäkuuta, minkä jälkeen se kiertää Ile de Francen alueella useita päiviä, käyden esimerkiksi Versaillessa. Pariisissa olympiatuli syttyy 26.7.2024.
Olympitulen reitti ja päivät
Reitti kestää 68 päivää. Jokainen olympiasoihdun paikka ottanee ilon tulen saapumisesta ja kaupungin näkyvyydestä maailmalle. Matkaaja voi sitten itse päättää miten ja minne matkansa suuntaa.
| 1 | 9 mai 2024 | Marseille | Marseille |
| 2 | 10 mai 2024 | Var | Toulon |
| 3 | 11 mai 2024 | Alpes-de-Haute-Provence | Manosque |
| 4 | 12 mai 2024 | Bouches-du-Rhône | Arles |
| 5 | 13 mai 2024 | Millau-Sète-Montpellier | Montpellier |
| 6 | 14 mai 2024 | Corse | Bastia |
| 7 | 15 mai 2024 | Pyrénées-Orientales | Perpignan |
| 8 | 16 mai 2024 | Aude | Carcassonne |
| 9 | 17 mai 2024 | Haute-Garonne | Toulouse |
| 10 | 18 mai 2024 | Gers | Auch |
| 11 | 19 mai 2024 | Hautes-Pyrénées | Tarbes |
| 12 | 20 mai 2024 | Pyrénées-Atlantiques | Pau |
| 13 | 22 mai 2024 | Dordogne | Périgueux |
| 14 | 23 mai 2024 | Bordeaux et le libournais | Bordeaux |
| 15 | 24 mai 2024 | Charente | Angoulême |
| 16 | 25 mai 2024 | Vienne | Grand Poitiers-Futuroscope |
| 17 | 27 mai 2024 | Indre | Châteauroux |
| 18 | 28 mai 2024 | Maine-et-Loire | Angers |
| 19 | 29 mai 2024 | Mayenne | Laval |
| 20 | 30 mai 2024 | Calvados | Caen |
| 21 | 31 mai 2024 | Manche | Le Mont-Saint-Michel |
| 22 | 1 juin 2024 | Ille-et-Vilaine | Rennes |
| 23 | 2 juin 2024 | Deux-Sèvres | Niort |
| 24 | 4 juin 2024 | Vendée | Les Sables-d'Olonne |
| 25 | 5 juin 2024 | Entre Loire et Atlantique | La Baule |
| 26 | 6 juin 2024 | Morbihan | Vannes |
| 27 | 7 juin 2024 | Finistère | Brest |
| 28 | 9 juin 2024 | Guyane | Cayenne (Guyane) |
| 29 | 12 juin 2024 | La Réunion | Saint-Denis (La Réunion) |
| 30 | 13 juin 2024 | Polynésie Française | Papeete (Polynésie française) |
| 31 | 15 juin 2024 | Guadeloupe | Baie-Mahault (Guadeloupe) |
| 32 | 17 juin 2024 | Martinique | Le Malecon (Martinique) |
| 33 | 18 juin 2024 | Alpes-Maritimes | Nice |
| 34 | 19 juin 2024 | Vaucluse | Avignon |
| 35 | 20 juin 2024 | Drôme | Valence |
| 36 | 21 juin 2024 | Vichy | Vichy |
| 37 | 22 juin 2024 | Loire | Saint-Etienne |
| 38 | 23 juin 2024 | Haute-Savoie | Chamonix |
| 39 | 25 juin 2024 | Doubs | Besançon |
| 40 | 26 juin 2024 | Alsace | Strasbourg |
| 41 | 27 juin 2024 | Moselle | Metz |
| 42 | 28 juin 2024 | Haute-Marne | Saint-Dizier |
| 43 | 29 juin 2024 | Meuse | Verdun |
| 44 | 30 juin 2024 | Marne | Reims |
| 45 | 2 juillet 2024 | Nord | Lille |
| 46 | 3 juillet 2024 | Pas-de-Calais | Lens-Liévin |
| 47 | 4 juillet 2024 | Somme | Amiens |
| 48 | 5 juillet 2024 | Seine-Maritime | Le Havre |
| 49 | 6 juillet 2024 | Eure | Vernon |
| 50 | 7 juillet 2024 | Chartres | Chartres |
| 51 | 8 juillet 2024 | Loir-et-Cher | Blois |
| 52 | 10 juillet 2024 | Loiret | Orléans |
| 53 | 11 juillet 2024 | Yonne | Auxerre |
| 54 | 12 juillet 2024 | Côte-d'Or | Dijon |
| 55 | 13 juillet 2024 | Aube | Troyes |
| 56 | 14 juillet 2024 | Paris | Paris |
| 57 | 15 juillet 2024 | Paris | Paris |
| 58 | 17 juillet 2024 | Aisne | Saint-Quentin |
| 59 | 18 juillet 2024 | Oise | Beauvais |
| 60 | 19 juillet 2024 | Val-d'Oise | Soisy-sous-Montmorency |
| 61 | 20 juillet 2024 | Seine-et-Marne | Meaux |
| 62 | 21 juillet 2024 | Val-de-Marne | Créteil |
| 63 | 22 juillet 2024 | Essonne | Evry-Courcouronnes |
| 64 | 23 juillet 2024 | Yvelines | Versailles |
| 65 | 24 juillet 2024 | Hauts-de-Seine | Esplanade de la Défense - Nanterre |
| 66 | 25 juillet 2024 | Seine-Saint-Denis | La Courneuve |
| 67 | 26 juillet 2024 | Paris | Paris |
Pariisin olympialaisten virallisella sivustolla on reitistä video ja kartta. Olympiatulen reitille sivustolla pääset La flamme olympique.
Kirjoittanut Henni Lieto, 21.3.2024 ja kaikki muutokset aikatauluihin on mahdollisia.
Restaurant, taverne, brasserie, bistro, bouchon ja mitä niitä nyt on…. Mutta nyt on jo toista vuotta ollut esillä termi bistronomique. Tietenkin gastronomique ja bistro yhdessä. Vähän kuin brunch aikoinaan. Breakfast ja lunch.
Bistro on perinteitä ja yleensä siis hyvinkin perinteisiä ruokalajeja. Oikeastaan yhteisnimitys bistro + gastronomique on ollut esillä jo vuosikymmeniä, mutta tällä hetkellä ranskalaiset ovat mieltyneet sen käyttöön.
Syitä ei ole vaikea arvata. Kallis gastronominen ravintola saa rentoutta bistrosta. Bistro saa mielikuvan nostoa gastronomisesta. Tämä lienee win-win -tilannetta.
Raaka-aineiden hintojen nousun myötä Ranskassa on tämä kätevä termi. Siinä on lupaus rentoudesta ja mausta. Ravintoloitsijalle se antaa vapautta jäykkyydestä ja tärkätyistä liinoista. Restaurant bistronomique. Pikkuisen rennompi.
Bistronomisissa paikoissa lista on yleensä melko rajattu ja viinivalikoima ruokiin sovitettu. Tyyliltään paikat hakevat rentoutta, vintagea, designea ja ruokalistan kirjoittamista kalkkitaululle käsin. Perinneruoalle annetaan myös uusia sävyjä ja syömässä ollaan vähän kuin kavereiden kesken.
Ravintolan omistaja saattaa illan päätteeksi tulla myös lasilliselle kanssasi. Ei kannata säikähtää


Koronan jälkeinen hokema hotellien vetäjiltä on melkein kuin yhdestä suusta lähes kaikilla: Meillä vieras ei ole vain vieras vaan ystävä, joka voi tuntea olevansa kotona. Olet siis kuin kotonasi. Rennosti. Tarjolla on lämmin ja vastaanottavainen tunnelma.
Mitä pienempi hotelli sitä enemmän kerrotaan että nyt tullaan kotiin. Liinavaatteet ovat laadukkaita eikä vastaanotto ei ole näkyvästi esillä. Hyväntuulisia työntekijöitä. Huh huh, ei kai vaan ranskalainen ryhdy nyt sinuttelemaan!


Kodinomaisia hotelleja yhdistää niiden koko, yleensä enintään 20 huonetta. Sillä harvassa kodissa on 500 huonetta. Perille saapuessa vastaanotto on henkilökohtaisempi pienhotellissa ja majoittajan jokainen huone on yleensä eri tavalla sisustettu ja niillä on esimerkiksi isovanhempien ja perheenjäsenien mukaan nimettyjä.
Kodinomaisissa hotelleissa panostetaan hyviin sänkyyn ja liinavaatteisiin ja kauniisiin ehkä jopa henkilökohtaisiin esineisiin. Tai sitten ne on noudettu brocantereista mutta kaikelle on löydetty tarinaa. Näihin paikkoihin sopivat termit “chaleureux” ja “convivial”. Viihtyvyyttä kuin perheen kesken.
Lyon on ihana kaupunki ja siellä on todella hyvää ruokaa. Lyon on Rhône-Alpes’n alueen pääkaupunki ja Ranskan kolmanneksi suurin kaupunki väkiluvultaan mitattuna Pariisiin ja Marseillen jälkeen. Lyon on hyvin kävijäystävällinen paikka ja erittäin siisti ranskalainen kaupunki. Julkinen liikenne (bussit, raitiovaunut, metrot) on myös poikkeuksellisen hyvin hoidettu. Lyon tunnetaan porvarillisena ja hyvinvoivana kaupunkina Ranskassa. Lentoyhteyksien lisäksi Lyon on mukava kohde junamatkailuun TGV-verkoston ansiosta.


Renessanssityylinen vanhakaupunki Vieux Lyon on Unescon maailmanperintökohde. Vanhin osa kaupunkia tunnetaan nimellä Fourvière. Sen raunioille ja näköalapaikalle pääsee kävellen tai köysiradalla. Tämä on yksi myös hienoimmista paikoista nähdä Lyon Fourvièren Eiffel-tornin pienoismallin vierestä – siis ylhäältä alas.
Vanhakaupunki, Vieux Lyon, sijaitsee Fourvièren alapuolella Saône-joen vasemmalla rannalla. Täällä on pieniä kujia, ihania tuoksuja, kutsuvia pöytiä, käytännössä siis ravintola yksi toisensa jälkeen. Kauniit kadut ovat kuin suoraan maalauksista – tai historiankirjoista. Lyonista on lähtöisin myös periranskalainen nukketeatteri Guignol, joka on hauskaa viihdettä myös aikuisille ja näytöksiä on edelleen tällä vanhankaupungin puolella.
Les Traboules – Lyonin vanhassa osassa kulkee talojen, katujen, palatsien alla valtava salakäytävien verkko, Les Traboules, joista aukeaa aivan uusi maailma. Niitä on yhteensä jopa 500. Näistä salakäytävistä osa on luultavimmin jo 300-luvulta, mutta suurin osa on rakennettu 1400-luvulla. Käytävien tehtävänä on toimia oikopolkuina, koska valtaosa kaupungin teistä on aina kulkenut itä-länsi -suunnassa. Salakäytävät ovat päivisin kaikille avoinna, ne ovat osa normaalia kaupunkielämää. Niiden portit tulee kuitenkin huomata ja sen jälkeen vierailijalla aukeaakin uusi upea maailma sisäpihoilta ja kaduilta.
Uusi keskusta – Saône- ja Rhône –jokien väliseltä niin kutsutulta Presqu’Ilen alueelta alkaa Lyonin uusi keskusta. Täällä on paljon kauppoja, toreja ja ravintoloita. Hyviä ostoskatuja ovat Bellecours’n aukiolta alkava Rue du Président Edouard herriot, Place des Jacobins, Rue de la République ja kaikki viereiset pienemmät kadut. Lyonin kaupungissa on upeata katutaidetta. Kiinnitä huomiota hienosti maalattuihin muraaleihin.



Hyvän ruoan kaupungiksi lienee syynä Paul Bocuse mutta moni muukin. Lyonin seutu on hiukan raskaan, mutta maukkaan ruoan alue. Makkaroita ja leikkeleitä riittää. Silkkiteollisuus toi mukanaan Lyoniin jo 1500-luvulla eksoottisia mausteita ja uusia ruoanvalmistusmenetelmiä. Lyonin sijainti on ihanteellinen, koska lähistöllä on niin Bressen kanat, charolais-härät, jokien upeat kalat, lähimetsien riista ja sienet. Lyonin ja Beaujolais’n vuoristoseuduilta tulevat maukkaat juustot, unohtamatta Alppien suurta valikoimaa.
Viinit – Lyon on myös tunnettu Beaujolaista ja Pohjois-Rhonesta tulevista arvostetuista viineistä, kuten Côte-Rotie ja Hermitage. Viinit ovat kuin osa Lyonia, täällä on viinikellareita ja ravintoloita jossa keräilijä tai nautiskelija saa varmasti haluamansa. Matkaan on helppo yhdistää retki viinialueelle kuitenkin niin että majoitut koko ajan Lyonissa.
Paul Bocuse – Keittiömestarin nimeä kantaa Lyonissa monta ravintolaa sekä upea kauppahalli Les Halles de Lyon. Joka toinen vuosi tammikuussa Lyonissa järjestetään arvostettu kansainvälinen kokkikilpailu Bocuse d’Or.
Bouchon Lyonnais on erinteinen lyonilainen ravintola. Kaupungissa on parisenkymmentä tämän leiman saanutta ravintolaa. Tarjolla on varmasti autenttista tunnelmaa ja perinteisiä lyonilaisia makuja! Nämä ovat perinneravintoloita.
Jalkapallo – Lyon on jalkapallokaupunki. Täällä saat heti ystäväviä, kun osaat jalkapallon termit ja tilastot. Lyonin jalkapallojoukkue Olympique Lyonnais on voittanut Ranskan pääsarjan Ligue 1:n mestaruuden kerta toisensa jälkeen. Heidän kotinsa on Lyonissa sijaitseva Gerland stadion. Lyon on muutenkin uheilullinen, esimerkiksi laskettelukeskuksiin on lyhyt ajomatka.
Lyonin perinteinen teollisuus perustui silkkiin. Aiheesta on tehty hieno muraali, Fresque des Canuts. Vuonna 1830 jopa joka kolmas lyonilainen työskenteli silkkitehtaassa ja lähellä muraalia sijaitseekin silkkityöläisten museo. Toinen kuuluisa fresko on Fresque Lyonnais, jonka seinässä on niin Paul Bocuse, Lumièren veljekset kuin kirjailija Antoine Saint-Exupéry.
Lyonin kansallisooppera – Yksi kaupunkilaisten ylpeyksistä. Ooppera ja tanssin talo ovat ohjelmistoltaan erittäin nuorekkaita ja vireitä. Oopperan kulisseihin pääsee myös vierailemaan etukäteen varatulla opastuksella. Lyonin tanssintalo – La Maison de la danse on uudehko teatteri, joka on erikoistunut nykytanssiin.
Kulttuurinälkäisen kannattaa suunnata käyntinsä Lyoniin kesäkuussa, jolloin vuosittain pidetään Les Nuits de Fourvière -kesäfestivaalit. Viinienystävän mainiota aikaa on Beaujolais Nouveaun lanseeraus marraskuun kolmantena torstaina. Joulukuussa on puolestaan Fête de Lumières, valon juhla, joka laittaa koko kaupungin loistamaan. Tai perehtyä nukketeatteri Guignoliin.
Taidemuseo Beaux Arts – Lyonin taidemuseossa on esillä on merkittävä kokoelma eurooppalaisen taiteen mestariteoksia muun muassa Rubensilta, Rembrantilta ja Gauguinilta. Museorakennus toimi alun perin luostarina 1600-luvulta eteenpäin.
Institut Lumière – Lumièren veljekset kehittivät vuonna 1895 laitteen, kinematografin, joka oli samalla elokuvakamera, kehityslaite ja elokuvaprojektori. Museossa on esillä myös Tomas Edisonin kinetoskooppi vuodelta 1888. Ensimmäinen kinematografilla kuvattu elokuva oli 45 sekunnin mittainen La Sortie des usines Lumière (Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta), joka kuvattiin maaliskuussa 1895. Tehdas oli veljesten isän tehdas, jossa valmistettiin kemikaaleja ja valokuvauslevyjä. Rakennuksessa on nykyisin elokuvateatteri.
Lyonista on kotoisin myös Pikku prinssin kirjoittaja Antoine de Saint-Exupéry.
Musée des Confluences – Uusin Lyonin museoista. Museon aihepiirejä ovat luonnonhistoria, antropologia sekä Lyonin alueen yhteiskunta ja kulttuurit. Historiasta kiinnostuneille suosittelemme ehdottomasti myös vastarintaliikkeen museota. Roomalainen amfiteatteri Lugundum sopii myös historiasta kiinnostuneille.
KATSO KOKONAISUUTTA LYON KAUPUNKIMATKA
Ranskalaisilla itsellään on ehdottomat suosikkikohteet omassa maassaan. Tässä muutamia vinkkejä käyttöösi.
Kun Nizza ja Riviera on nähty, voit lähteä vaikka parin päivän retkeä Korsikalle, Napoleonin syntymäsaarelle, joka sijaitsee vajaat 200 kilometriä Nizzasta kaakkoon. Korsikalle on Nizzan satamasta useita päivittäisiä laivayhteyksiä. Voit myös lentää Helsingistä vaihdollisilla lennoilla, saarella on useampi lentokenttä.
Korsika on kaunis ja historiallinen yhtä aikaa. Pääkaupunki Ajaccio on hyvä paikka aloittaa saareen ja sen historiaan tutustuminen; lisäksi kannattaa käydä niin Calvissa kuin Borgossa ja muissakin kaupungeissa ja kylissä. Korsikalla on useita vuoria ja siksi se on patikoijien paratiisia. Samoin pyöräilijöille maasto antaa sopivaa haastetta. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit ja tarjolla on valtavasti erilaisia vaellusreittejä, myös perheellisille.
Rantoja Korsikalla on ympäri saarta ja kaikista hienoimmat ovat tietenkin luonnonpoukamat hiukan kaupunkien ulkopuolella. Muista siis Figarin, Rondinaran ja Santa Giulian rannat. Veneretket luonnonpuistoon ovat myös yksi Korsikalla tehtävistä asioista.

Annecy on pieni kaupunki Alpeilla järven rannalla. Tosiasiassa se on monta kertaa Ranskan kauneimman kaupungin maineen voittanut helmi. Annecy sijoittuu turkoosin järven rannalle valkoisten alppihuippujen notkelmaan. Talloires on käytännössä Annecyhyn liitännäinen osa, eli järven toinen puoli.
Annecysta voit myös yhdistää hyvin matkan Chamonix’hin tai viettää osan lomasta Evianissa Lac Lémanin kupeessa. Annecy on upea paikka kesällä; tämä on harrastavan ja liikkuvan ihmisen ihannepaikka. Runsaasti mukavia golfeja ympärillä.
Annecy sopii erinomaisesti lapsiperheille, sillä paikan päälle pääset suoralla lennolla Helsingistä Geneveen, josta tunnin matkan paikan päälle. Kaupungin rannat ovat turvallisia järvirantoja, jättimäiselle nurmikkokentälle rantaan teet mukavia päiväretkiä.
Annecyn järvellä on laivaliikenne, joka toimii kuin bussi. Voit siis siirtyä järven toiselle puolelle ilman autoa: otat vain vesibussin ja retkeilet seuraavaan satamaan.
Mainiosti Annecy yhdistyy myös herkuttelijan ja viininystävän matkaan. Yhdistelmä alppien parhaat juustot ja sitten siirtyminen (n 2 tunnin ajo) Beaujolai’sn alueelle viinikylään tai Bourgogneen viinitilalle on hauska lisä.

Elsassi on historiassa joutunut Ranskan ja Saksan vallan alle ja sen huomaat aivan arkisessa elämässä. Elsassiin on helppo matkustaa monella tapaa, voit mennä Pariisin kautta käyttäen TGV-junaa, autoilla Saksan kautta, myös lennot Frankfurtiin, Strasbourgiin tai Baseliin hyvä aloitus Elsassiin tutustumiselle.
Isompia kaupunkikohteita ovat Strasbourg (muista katedraali) ja Colmar (käy Musée Unterlindenissä). Maaseudulla valitse Riquewihr, Ribeauvillé, Eguisheim, Kaysersberg tai Hunawihr. Alsacen apinavuori, kotkanäytökset, Naturoparc Hunawihrissä sekä Pikku Prinssin (Petit prince) teemapuisto Ungersheimissa ovat kivoja retkipaikkoja lasten kanssa.
Myös Mulhouse on kiinnostava; Mulhouse on kaupunkina teollisuuskaupunki, ja sen suurin vetovoimatekijä onkin Cité de l’Automobile. Nähtävillä 400 auton kokoelma.
Elsassissa on runsaasti pieniä kauniita kyliä, jotka ovat toinen toistaan lumoavampia. Maisemaa värittävät omaleimaisen arkkitehtuurin lisäksi pääosin viiniviljelmät, mutta kaukaa näkee jo muun muassa Haut Koenigsburgin linnoituksen tai Mont Sainte Odilen luostarin.
AUTOILLEN LINNASTA LINNAAN ELSASSISSA


1- Biarritz
2- La Baule
3- Nice
4- Cannes
5- Saint-Tropez
6- Arcachon
7- Deauville
8- Cap d’Agde
9- Le Touquet
10- La Grande Motte
11- Saint-Malo
12- Royan
13- La Rochelle
14- Les Sables d’Olonne
15- Lacanau
16- Argelès sur Mer
17- Palavas les Flots
18- Le Grau du Roi
19- Marseille
20- Saint Jean de Luz
21- Pornic
22- Saint-Raphaël
23- Antibes
23- Quiberon
23- Evian
23- Fréjus
23- Saint Jean de Monts
23- Le Lavandou
23- Canet en Roussillon
24- Valras Plage
24- Cabourg
24- Bandol
24- l’Île de Ré
24- Collioure
24- Dinard
24- Hyéres
24- Sète
PYYDÄ TARJOUS HALUAMAASI KOHTEESEEN
Tutkimus on tehty laajana tutkimuksena ennen koronan alkua, mutta nämä samat kohteet ovat olleet ikisuosikkeja jo vuosikymmenien ajan, joten suurta muutosta en usko listaukseen tulleen. Tuttu juttu jo kautta lomahistorian on, että ranskalainen lomailee mielellään kotimaassaan. Suosituissa kohteissa hinnat nousevat elokuussa. Tämä pätee niin hotelleissa kuin asuntovuokrissa. Ehkä myös vähän ravintoloissakin.
Elokuu on usein lisäksi tuskallisen kuuma ja ruuhkainen, joten olkaamme onnellisia, että suurin osa Ranskaan kohdistuvista kesän lomamatkoista meillä suomalaisilla tehdään kesä – heinäkuussa. Tästäkin listasta voi jokainen napata jonkun uuden kiinnostavan kohteen vaikkapa vielä tähän kesään 2022.
Teksti: Henni Lieto 3.6.2022.
Vain pienen matkan päästä Bordeaux’sta sijaitsee erityisesti osterikulttuuristaan kuuluisa Arcachonin lahti. Tullessasi lahdelle päin Bordeaux’n kaupungista ajat laadukkaiden viinialueiden läpi.
Lähtiessään Bordeaux’sta kohti Arcachonia on hyvä katsella ympärilleen, sillä matkalle sijoittuu hyvää viinialuetta, Pessac Leognan. Vain parikymmentä minuuttia saapumisesta Bordeaux Marignacin lentokentälle voit jo pysähtyä hyvälle lounaalle tai illalliselle.
Voit ajaa esimerikiksi Leognanin kylän kautta - siellä on vain kaksi katua ristiin rastiin - ja istahtaa melko vaatimattoman näköisen matalan rakennuksen syliin ja nauttia aterian. Tämä on tullessasi Leognanin kylään sisälle. Ravintola La Forge de Léonan. Tämä kokemus takkatulen ääressä päästää saman tien ranskalaiseen tunnelmaan ja makuun.
KATSO MATKAESIMERKKI BORDEAUX ARCACHON
Arcachonin lahti on hyvin tunnettu ostereista. Deltan mallinen lahti on sellainen, että voit majoittua mihin tahansa kylään sen ympärillä. Keskeisin kylä on pieni Audenge. Lahden omaa nimeä kantaa isoin kaupunki Arcachon.


Lahti jakautuu seuraaviin alueisiin : La teste de Buch, Arcachon, Gujan Mestras, Le Teich, Audenge, Lanton, Andernos els Bains. Arés ja Lege – Cap Ferret.
Arcachon on kuuluisa upeista kaupunkikortteleistaan, kuten Ville d’hiver. Se on art deco -aikakauden upea luomus. Korttelissa on yhteensä 300 kaunista arkkitehtuuriltaan saman ajan rakennusta. Myös talojen puutarhat ovat usein ihailun aiheena.
Yhteensä hiekkadyyniltä Cap Ferret’n kärkeen, Pointe du Cap Ferret’hen tulee 60 km matkaa. Loppujen lopuksi turistikauden ulkopuolella matkan ajaa helposti päivässä edestakaisin pysähdellen myös eri kohteissa. Kuitenkin turistiaikana kannattaa miettiä minne päin lähtee ja ehkä tehdä oikoreittejä käyttämällä veneitä, jotka liikkuvat useammasta paikasta kesäisin mutta ympäri vuoden vain muutamasta pisteestä toiseen lahden yli. Käytännössä Arcachonista ympäri vuoden on venekuljetus kaupungista keskustasta Cap Ferret’n puolelle. Tämä kestää 30 minuuttia.
Teste de Buchin puolella on hiekkadyyni Dune de Pilat , joka tuo runsaasti turisteja. Satojen vuosien ajan on hiekkasärkkä ollut paikallaan ja nykyään sinne voi myös kiivetä maisemaa katselemaan. Huipulle on myös rakennettu portaat nousua helpottamaan. Ruuhkien vuoksi kesällä aloituspaikalle kannattaa mennä pyörällä tai bussilla.
Audengen ja Lantonin alueella on yhteensä 550 hehtaarin lintupuistoalue. Tänne kannattaa harrastajan tulla retkelle, alueelle on käytettävissä useampia polkuvaihtoehtoja, (Sentier de Graveyron ja Sentier de Certes).
Toripäivät vaihtelevat lahden eri kylissä. Näistä saat listauksen paikallisesta turistitoimistosta, jotta voit valita minne menet aamulla toriostoksille.
Cap Ferret’n kärki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Yhteensä matkaa kärkeen Arcachonin lahden pohjukasta on 25 km, johon sisältyy 9 erilaista rantakylää ja 11 kylää kaiken kaikkiaan. Kerrotaan että tämä on yksi ranskan kalleimmista asuinalueista ja se on helppo uskoa. Puutarhat ovat isoja. Talot ovat kauniita. Selkeästi kaikesta pidetään huolta. Keväisenä päivänä paikalla on vain pihoja hoitavat puutarhurit.


Atlantin kohina kuuluu täällä jo kauas. Toinen puoli niemestä on Atlantille päin ja koko matka on puhdasta sileätä hiekkarantaa. Mennäksesi hiekkarannalle joudut kävelemään; voit valita mukavamman reitin vähän metsäisellä tiellä tai rantahiekkaa pitkin. Huomioi kuitenkin kyltit varoituksista, sillä osalla alueista ei saa kävellä.
Osterisatamat ja osteri maistelu pisteet ovat puolestaan lahden puolella ja kätevimmin niihin pääset Arcachon puolelta veneellä.
Niemikkeellä on myös 53 m korkea vuonna 1943 rakennettu Cap Ferret’n majakka, jossa saa vierailla. Käydäkseen majakan huipulla tulee nousta 258 askelmaa huipulle, mutta 360 asteen näkymä palkitsee.


Mukava tapa paikalliseen liikkumiseen on polkupyörä. Polkupyörävuokraamoja on runsaasti ja pyörän voi ottaa viikoksi, päiväksi tai vaikka puoleksi päiväksi.
Pyöräkarttoja saa paikan päältä hyvin ja niissä on selkeät merkinnät. Ajotien vierellä kulkee erikseen hyvät pyörätiet, joille on myös omat liikennemerkit.
Maasto on tasaista ja turvallista ajaa. Kesälomailijan kannattaakin miettiä liikkuuko autolla vai käyttääkö julkista liikennettä tullakseen lahdelle ja muuhun liikkumiseen sitten paikallisliikennettä ja polkupyörää. Bussipalvelut ovat paikalla säännölliset ja hyvät. Monessa kohtaa pyöräteissä on käytetty vanhoja ratapohjia pyöräteiden tekemiseksi näin ne ovat laadukkaita ja tasaisia, tämä on todellista vihreää Ranskaa.
Arcachon on todellinen osterikeskus , sillä joka puolella lahden rantaviivaa on pieniä ostereiden maistelupisteitä, ravintoloita ja kohteita, joissa voi tutustua ostereihin tarkemmin.
Osterien syömistä varten suositellaan että kuukaudessa on r-kirjain (kuten mars, avril…), näin ollen ostereiden syöntiä kannattaa kuumalla kelillä välttää eli touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa.
Gujan Mestrasissa on osterimuseo Maison des Huîtres, jonka kautta myös aukeaa osterien viljelystä paljon. Maistelupaikkoja rannalla löydät nimellä "cabanes ostréicoles" tai "port ostréicoles". Vierailla samalla upeassa satamassa paikan päällä, Larros on yksi alueen kauneimmista satamista.
Hyviä ravintoloita löytää helposti, keskittyminen kalaruokiin varmasti kannattaa.
MATKA VIINITILOILLE JA ARCACHONIIN


Leyre-joki alkaa deltamuodostelman kulmasta. Joella on mahdollista lähteä perheen kanssa tai vaikka aikuistenkin kesken kanoottiretkelle.
Kajakkeja ja kanootteja on helppo vuokrata ja retkipäivien kesto voi olla päivästä vaikka vain tuntiin. Matkalla voi käydä maistelemassa ostereita halutessaan. Tämä on kuin retki pikku Amazonilla kaiken vehreyden keskellä.
Lahdella on yhteensä 5 golfkenttää. Kenttiä ovat Cap Golf, Gofl International d’Arcachon , Blue Green Golf Course, Golf du Cap Ferret ja Golf des Aiguilles vertes. Näiden kenttien lisäksi on lähellä muita Nouvelle Aquitainen kenttiä, kuten Lacanau ja Biscarosse.
Teksti Henni Lieto, matkan päältä Arcachonissa maaliskuussa 2022
Ranskan Alpeille Savoien ja Haute-Savoien alueelle lennät kätevästi Geneven lentokentän kautta. Eteläisille Alpeille puolestaan voit mukavasti yhdistää Nizzan lennot. Rhone-Alpesin alueelle, esimerkiksi Deux Alpesiin kannattaa miettiä jo vaihdollista lentoa Grenobleen. Pyreneille voit lentää myös Barcelonan kautta.
Meribel ja Meribel Mottaret
Courchevel
Les Menuires, Brides les Bains, La Tania
Val Thorens
Chamonix, Argentière ja Les Houches
Val d’Isère
Tignes
Megeve
Les Carroz
Flaine
Samoens
Les 2 Alpes
Alpe d’Huez
Plagne
Les Arcs
Pralognan la Vanoise
Praz sur Arly
Font Romeau (pyreneillä)
Orcière (eteläiset alpit)
Saint Lary (pyreneet)
Montgenèvre (eteläiset alpit)
Isola 2000 ja Auron (eteläiset alpit)
Pra Loup (eteläiset alpit)
HIIHTOMATKOJA RANSKAN ALPPIKOHTEISIIN


Lähtijöiden määrästä riippuen on kuljetus yksityisellä minivanilla, pikkubussilla tai linja-autolla. Toinen vaihtoehto on vuokrata auto. Myös bussien reittiliikennettä on saatavilla, mutta usein on haastavaa yhdistetää vuorolinjat lentojen saapumisaikoihin. Siksi mekin tilaamme oman kyydin hiihtokeskuksia varten. Moniin keskuksiin on useamman tunnin matka. Jos siis etsit helppoa lähellä lentokenttää olevaa hiihtokohdetta valitse Samoens, Flaine tai Megeve. Ja tietenkin Chamonix.
– Valitse hiukan isompi kuin se halvin vaihtoehto
– Kiinnitä huomiota asuntojen puhtauteen ja todelliseen petimäärään
– Huomioi kylän idyllisyys ja tarjonta muissa aktiviteeteissä kuin hiihdossa
– Vaikka Ranskassa erityisen paljon asuntotarjontaa ja mukavien hotellien määrä kasvanut
Lisäksi on saatavilla isoja alppichaleita. Niiden hinnat ovat korkeita aina ajanjaksoon katsomatta. Mieti myös mikä on sinulle paras aika lähteä. Säästät pitkän pennin ja vähän hermojakin jos et matkusta hiihtolomien aikaan.


Chamonix on hiihtokohteena poikkeuksellinen siinä, että kaikki rinteet eivät ole toisiinsa yhteydessä. Ensimmäisen päivän suositus hiihtokohteeksi on laakson perällä oleva Vallorcine Le Tour –alue, siellä ei ole jäätikköä ja sopii hyvin mukavaksi ensimmäisen päiväksi. Vallorcinen vaaleanpunainen asemaravintola onkin oma nähtävyytensä itsessään.
Kuuluisimmat rinteet sijaitsevat noin 6 km päässä Chamonix’n keskustasta Argentieren pienessä kylässä Grands Montets -rinnealueella.
Vallée Blanche on puolestaan retki joka tulee tehdä vuoristo-oppaan kanssa. Oppaiden toimisto (Bureau de Guides) on kirkon vieressä. Varaus retkelle tulee tehdä viimeistään edellisenä päivänä, mielellään pari päivää ennen. Hiihtoretki itsessään ei ole vaativa ja kestää vajaan hiihtopäivän, mutta opasta tarvitaan ohjaamaan jäätiköllä.
Yhteisesti nämä alueet kulkevat nimellä Trois Vallées, kolme laaksoa. Keskeisimmällä paikalla on Meribel, joka sen vuoksi on monelle mieluinen. Uusien hissilinkkien myötä kuitenkin Val Thorens ja Les Menuires on vahvasti ottamassa suosikin paikkaa myös. Erityisesti myös sen vuoksi, että näihin on rakennettu uutta laadukasta majoitustilaa.
Hiihdollisesti helpoin on Courchevel. Samalla se on ehkä myös kaunein maisemiltaan. Siellä on myös paras tarjonta laaturavintoloista Ranskan Alpeilla. Kaikenkaikkiaan niin laaja alue, että kannattaa päivisin katsella kelloa, jotta ei jää väärälle puolelle vuorta, vaan ehtii takaisin kotikylään ennen hissien sulkeutumista.
Eniten on kehittynyt viime vuosina Val Thorens. Alkujaan se oli nuorisolle suunnattu korkean paikan melko edullinen hiihtokeskus, nykyään siellä on valittavana useampi laatuhotelli ja tasokas ravintola hulppean hiihdon lisäksi.
La Plagne kuuluu Paradiski-alueeseen, joka on yksi maailman suurimmistä hiihtokeskuksista. Tarjolla on 425 km hoidettuja rinteitä, kaksi yli 3200 metriin kohoavaa huippua, parhaimmillaan 2100 metrin korkeusero rinteissä. Upeat huiput yli 3000 metrissä.
Tämä on todellista ski in – ski out -elämään, eli suksijan todellinen paratiisi. Lunta riittää hyvin keväälle ja kausi alkaa jo joulukuun puolella.
Kuuluu samaan laajaan hiihtoalueeseen kuin La Plagne, Montchavin, Les Coches, yhteensä kyliä täällä on 20. Kaikkialle pääset suksilla. Muutama vuosi sitten rakennettu Vanoise Express -kabiini yhdistää Les Arcsin ja La Plagnen hiihtoalueet uudella tehokkaalla tavalla. Tästä yli 200 paikan kabiinista on upeat näkymät suoraan Mont Blancille. Hiihtoalueella on kaksi yli 3000 m huippua, mutta yhtälailla kaunista metsämaisemaa ja idyllisiä perinnekyliä.
Aikoinaan kuuluisaksi paikka tuli nopeuslaskusta. Ollut myös monessa elokuvassa mukana sen rakentamisen futuristisen tyylin takia.
Les Gets (1172 m) sijoittuu Portes de Soleil’n alueelle Morzinen yläpuolelle. Iso hiihtoalue, uudet asunnot ja lyhyt matka Geneven lentokentältä.
Portes du Soleil on Ranskan suurimpia hiihtoalueita, joka jatkuu Ranskasta myös Sveitsin puolelle. Alueella on yhteensä 650 km rinteitä, 12 ranskalaista ja sveitsiläistä alppikylää, kuten Avoriaz, Morzine, Les Gets ja Champéry. 22 vihreää, 105 sinistä, 112 punaista ja 37 mustaa rinnettä ja monta snowparkkia lumilautailijoille.
Les Gets on perheystävällinen lomapaikka, ja osittain kokonaan autoton. Rakennukset ovat perinteisiä chalet-tyyppisiä majoituksia ja tunnelma on rento. Lapsiperheet on huomioitu palvelujen ja aktiviteettien suunnittelussa, mutta kylästä löytyy myös ruoka- ja juomapaikkoja after-skin viettämiseen. Les Gets’ta pääset hiihtämään suoraan ylärinteille Chavanne Express -kabiinilla.
Tähän hiihtokeskukseen on lyhyt matka Alppien kauneimmasta kaupungista, Annecysta. Siksi se onkin paikallisten suosikki viikonloppuisin. Se sopii kaiken tasoisille hiihtäjille ja itse kylä on perinteisen alppikylä, josta isot plussat.
La Clusaz on sopiva myös lyhyelle laskettelumatkalle Alpeille. Siirtymä Genevestä on nopea ja pääset alppikohteiden tunnelmaan välittömästi. Tätä paikkaa ei myöskään ole ulkomaalaiset turistit ryöstäneet itselleet (lue brittihiihtäjät tai ruotsalaisryhmät) vaan vietät lomaa ranskalaisessa ilmapiirissä.


Saisies on mukava kohde sekä lautailijalle, laskettelijalle että maastohiihtäjälle. Se on kohtuullisen lähellä Geneven lentokenttää ja siksi sopiva myös lyhyelle alppimatkalla. Täällä elää vielä vanhan ajan tunnelma ja kohde on erityisesti paikallisten suosiossa. Sopii maltillisille hiihtäjille. Saisies on myös yksi Ranskan olympiakylistä, siellä on ollut maastohiihdon lajikeskus.
Espace Diamant hiihtoalueella on 87 hissiä ja 185 km rinteitä, 330 lumitykkiä, 148 rinnettä (31 vihreätä, 59 sinistä, 47 punaista ja 11 mustaa. Alueella 4 boardercrossia ja 3 snowparkkia.
Hiihtoalueeseen kuuluvat kylät Les Saisies, Crest Volant, Notre Dame de Bellecombe, Flumet ja Praz sur Arly. Alueen hissikapasiteettia on kasvatettu viime vuosina, ja siksi sen helpohkot rinteet sopivat hyvin nautinnollista laskettelua hakeville.
Ranskalainen hiihtokohde lähellä Italian rajaa. Lentokenttänä voit tänne lähtiessäsi käyttää Lyonia, Grenoblea tai vaikka Torinoa Italian puolella.
Serre Chevalier on kohde, jossa hiihdät pohjoisrinteillä, joten hyvää lunta on usein tiedossa. Eteläisen sijaintinsa vuoksi kuitenkin aurinkokin paistaa jo talvella nautittavasti. Yhteensä, 250 km rinteitä ja 63 hissiä. Sopii hyvin eri tasoisille hiihtäjille. Alueella on useita pieniä kyliä, joista kokonaisuus koostuu. Nämä ovat Briancon, Chantemerle, Villeneuve-la-Salle ja Monêtier-les-Bains. Maastohiihtolatua on 35 km ja se kulkee kylästä toiseen.
Hiihtoalue Grand Massif tarjoaa jokaiselle jotain helpoista sinisistä mustiin kumpareikkoihin, joten sikäli sitä voi suositella kelle tahansa. Samoensin, Morillonin ja Les Carroz'in rinteet ovat pääasiassa puurajan alapuolella ja myös tuulelta suojassa ja tykkilumella ylläpidetty. Yhdistyy hyvin myös Flaineen.
Maastohiihtalue Col de Joux Plane -alueella, ilmainen ski-bus vie alueelle keskustasta. Alue on laakson vastakkaisella puolella rinteisiin nähden 1500 metrin korkeudessa, maisemat ihan huikeat ja yhden latureitin päätepisteellä näköalapaikka suoraan Mont Blanc’ille. Latumäärä riittää hyvin harrastelijalle.


Hyvään hiihtomatkaan kuuluu myös nautinnolliset ateriat. Olemmekin keränneet tietoa ravintolaista ja vinkkinä pitää sanoa, että laaturavintolat niin rinnelounasta kuin illallista varten kannattaa varata etukäteen.
Laaturavintoloita Kolmen laakson alueella on ehdottomasti La Bouitte St Martin de Bellevillen kylässä. Paikalle pääset joko hiihtäen tai illalla taksillä Les Menuirestä Courchevelin puolella mainitsemisen arvoisia on Le Chabichou, Le Genepi, Le coin Savoyard. Val d’Iseressä suosituksen arvoinen on Le Brussels, jossa myös perinteisesti voi olla musiikkia. Rinteessä puolestaan Fornet’n kabiinin yläasemalla Le Signal. Täällä on usein myös huonolla kelillä paremmat hiihto-olosuhteet ja kaiken kruunaa hyvä lounas.
Alppien perinneruokaa saat kaikissa kylissä: raclette, juustofondue, tartiflette. Gastronomisen hyvän ruoan ystävien kannattaa miettiä vaihtoehdoksi myös Megeveä.
SKIMBAREISSUT RANSKAN ALPEILLE
Aloitellaanpa vuotta 2022. Ranskalaisilla onkin tapana toivottaa Bonne Année koko tammikuun ajan, tätä toivotusta viljellään jopa huomattavasti enemmän kuin jouluntoivotuksia.
Kahden vuoden aikana olemme Pamplemoussessa tehneet monenlaisia kuperkeikkoja ja uuden kehittelyä. Kun lukee sitä, mitä ravintolaihmiset joutuvat kokemaan ja kokeilemaan pärjätäkseen, olemme me matkanjärjestäjät varmasti olleet hyvin samanlaisessa vauhdissa. Meidän alalla tämä ei vain tule julkisuuteen niin usein kuin ravintoloiden kohdalla.
Vuoden alkuun olemme avanneet uudistuneet sivumme. Käy kurkkaamassa millaisen aihion olemme rakentaneet. Myös viestejä voit laittaa, jos huomaat että sieltä puuttuu jotain mitä itse toivoisit valikoimaamme. Uusille Pamplemousse.fi nettisivuille pääset tästä. Sivujen kautta voit myös nyt tilata uutiskirjeemme (noin 4/vuosi) suoraan sähköpostiisi. Muista myös seurata meidän FB:tä ja instaa (#pamplemoussematkat).
No mitä me olemme tehneet viime aikoina? Olemme rakentaneet matkoja. Osa matkoista on aiemmista varauksista siirrettyjä, joihin asiakas on voinut käyttää pandemian alun voucherinsa, osa on ollut ihan puhtaasti uusia lähtijöitä. Matkustajia siis on, matkustaminen ei tällä hetkellä ole kiellettyä. Kaikissa matkoissa lähdetään pyrkimyksestä matkustamiseen, jossa liian ruuhkaisia tilanteita ei syntyisi. Olemme myös huomanneet, että nyt moni on mielissään kun ehdotamme, että alkuperäiseen matkasuunnitelmaan päivitettäisiin askelta ylellisempi huone. Käytännössä kaikki ovat tehneet näin. Liikkumisen kannalta suosimme yksityiskuljetuksia, myös Pariisissa.
Teemat matkoilla ovat hyvinkin samoja kuin aiemmin. Mukavasti rakennettuja yksilöllisiä pakettiratkaisuja Ranskaan ja Italiaan. Suosittua on matkailu pienillä paikkakunnilla maaseutupainotteisesti rauhallisissa pienhotelleissa tai yksityismajoituksissa. Kaikki ulkona tapahtuvat matkateemat ovat loistavia, näistä esimerkkeinä pyöräily ja golf.
Nyt saa matkustaa. Tämä tietenkin edellyttää että matkustajalla on kaikki paperit (erityisesti rokotukset) passin lisäksi ajan tasalla maan vaatimuksiin. Jokainen maa vaihtelee vaatimuksiaan säännöllisen epäsäännöllisesti, joten asian kohdalla kannattaa olla valppaana. Halutessasi voit käyttää ranskalaisten luomaa Tous Anti Covid applikaatiota puhelimessasi koronapassisi (pass sanitaire) tallentamiseen. Katso myös Ranskan lähetystön infosivut sekä Italian valtion sivut.
Ajan myötä olemme oppineet, että ihan samaan vanhaan arkeen ei ole paluuta. Siksi meidän kaikkien on muotoiltava asioita uudestaan, uudenlaiseen aikaan sopiviksi. Lähteä vaikka iloiselle rättisitikka-ajelulle pitkin maaseutua! Bonne Année 2022 kaikille.

Suomen ainoan Ranskaan erikoistuneen matkanjärjestäjän Pamplemousse oy:n omistussuhde muuttui kesäkuussa 2021. Aiemmin osakkaana ollut Heidi Kilpiä on lunastanut yrityksen osakkeet 100% ja hän on myös siirtynyt yrityksen toimitusjohtajaksi.
Pamplemousse on Henni Lieto-Pihlajaojan 2004 perustama yritys, jonka päätoimiala on matkanjärjestäminen. Yritys on 17 vuoden aikana saanut johtavan asiantuntijuusroolin Suomessa. Myös Ranskassa Pamplemousse on erittäin arvostettu toimija alalla.
Yrityksen saavutuksista on Henni Lieto-Pihlajaojalle Ranskan valtio antanut ritarin arvonimen, Chevalier de l'ordre du mérite.

Henni ja Heidi ovat tehneet yhdessä töitä toistakymmentä vuotta ja Henni Lieto-Pihlajaoja jää myös yritykseen edelleen töihin.
”Jokainen yrittäjä saa olla onnellinen, kun omalle rakkaalle lapselle on jatkaja. Ajatus siitä, että Heidi ottaa vetovastuun tulevaisuudessa tehtiin jo vuosia sitten. Yllättäen saimmekin lisäksi vielä koronan kylään matkailuasioita häiritsemään, mutta olemme selviytyneet vuodesta. Voimme hyvillä mielin tehdä tämän muutoksen nyt”, kertoo Henni Lieto-Pihlajaoja.
Pamplemousseen on vuosien myötä kerääntynyt laaja yhteistyöverkosto Suomessa sekä Ranskassa niin matkailusta kuin monista erikoisaloista. Yrityksessä oleva kulttuurituntemus, kielitaito, innostuneisuus, taustoittamisen halu sekä hiljainen tieto on niin vahvaa, että tämä kiinnittää huomiota Ranskassa saakka.

Kuten alkuideaan on jo kuulunut, jokainen matka Pamplemoussella on yksilöllinen kokonaisuus ja samanlaisella yksilöllisellä tavalla on tarkoitus myös jatkaa eteenpäin.
”Matkailu kaiken kaikkiaan muuttaa varmasti rakenteitaan koronan jälkeisessä ajassa. Olemme alusta saakka vieneet ihmisiä pienille paikkakunnille turistiruuhkista sivuun ja tämän voi taata jatkuvan tämän hetkisessä Euroopassa. Koska olemme pieni organisaatio, olemme ketteriä myös uudistuksille ja pystymme muokkaantumaan”, kuvailee Heidi Kilpiä.
"Voimme kummatkin olla tyytyväisiä että elämä jatkuu, matkailu elpyy ja myös uusia tuulia kehitellään varmasti. Tänä talvena kehitimme virtuaalista matkailua, emme tule myöskään unohtamaan sitä", toteavat Henni ja Heidi yhdessä.

Heidi Kilpiä on Haaga-Helian restonomi YAMK, erityisosaamisalana palveluliiketoiminta. Lisäksi Heidi Kilpiä on romaanisen filologian maisteri Helsingin yliopistosta. Pamplemoussessa hän on työskennellyt Haaga-Helian opiskeluvuosista lähtien.
Heidin linkedin https://www.linkedin.com/in/heidikilpia/
Hennin linkedin : https://www.linkedin.com/in/henni-lieto-pihlajaoja-ranskanmatkojen-asiantuntija/
julkaistu 4.7.21
Ranskan Karibian saaret MARTINIQUE ja GUADELOUPE sekä Afrikan itärannikon kupeessa Intian valtamerellä sijaitseva REUNIONIN saari ovat Ranskan departtementteja (DOM), vaikkakin tuhansien kilometrien päässä Pariisista. Olet siis Euroopassa ja ostokset hoituvat euroilla. Myös SAINT MARTIN Karibialla kuuluu Ranskalle, se on Ranskan merentakainen yhteisö (TOM), jolla on oma lainsäädäntöoikeus. Kaikissa kohteissa englannilla pärjää vaihtelevasti. Guadeloupe ja Martinique kuuluvat Karibialla Antillien saariryhmään.
- Et tarvitse viisumia, sillä matkakohteesi on Ranska
– Käytössäsi on eurot
– Lennot suorilla Euroopan sisäisellä lennolla Pariisista
– Saaret ovat osa Euroopan Unionia
– Täällä on Ranskan (lue EU) sairaanhoito
– Saaret ovat turvallisia kohteita matkailijalle
– Siistinä pidetyt rannat
– Hotelleilla on käytössä eurooppalaiset standardit
– Saarille ei lennä ns. mustan listan lentoyhtiöitä
– Kohteet ovat sopivan kokoisia, ei liian suuria tai pieniä
– Saarien luonto on kaunis ja ilmasto ihanteellinen
– Ekoturismia on viety pitkälle ja saarilla on luonnonpuistoja
- Näillä saarilla ei ole massaturismia
– French Touch ruoassa ja Euroopan lait


Paras aika matkustaa Karibialle on joulusta/vuodenvaihteesta juhannukseen.
Lentoaika Helsinki – Pariisi noin 3 tuntia ja Pariisista noin 8 tuntia. Aikaero Suomeen nähden on Karibialla -6 tuntia. Virallinen kieli on ranska, tosin paikalliset puhuvat myös kreolia. Keskilämpötila on 25-26 astetta koko vuoden ympäri. Saarien luonto ja kasvillisuus ovat aivan erilaiset manner-Ranskaan nähden.
Rannoilla näet kolmen väristä hiekkaa; valkoista, ruskeaa ja mustaa. Valkoinen hiekka on peräisin koralleista ja sen rannat ovat ihanteellisia auringonpalvojille. Musta hiekka saa värinsä tulivuoresta ja polttaa jalkojen alla. Rommia ja sokeriruokoa tuotetaan saarilla paljon.
Eteläinen osa Martiniquesta on suosituinta aluetta rantalomalle. Esimerkiksi Saint-Annen kylä. Rannoista yksi ihanimmista ja kuuluisin on Les Salines. Mutta rantoja - ranskaksi plage tai usein nimetään myös sanalla anse - riittää eri puolilla saarta toistakymmentä. Osa on neitseellisempiä poukamia, osa hyvin suosittuja myös vierailijoiden joukossa.
Kannattaa myös lähteä kiertelemään saarella ja tutustua sen vaihtuvanlaiseen luontoon. Eksoottiinen ruokakohde voisi olla vaikka ravintola Le Petibonum Le Carbet'n kylässä. Täällä on usein musiikkia, rentoa hyvää ruokaa ja tumman hiekan ranta palveluineen. Erikoisuutena suuri valikoima paikallisia rommeja.
Martiniquen pääkaupunki on Fort-de-France. Siellä on nimensä mukaisesti vanha linnoitus, mutta kannattaa käydä myös uteliaisuudesta katsomassa kirjasto Bibliothèque Scholcher. Se aikoinaan rakennettiin Pariisin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten ja sittemmin on siirretty Fort de Franceen. Puutarhoista kannattaa ehdottomasti käydä Jardin de Balatan kasvitieteellisessä puutarhassa.
Melko vuoristoinen Martinique tunnetaan kukkaloistostaan, sademetsistä ja mahtavasta Mont Pelée -tulivuoresta. Mont Peléen purkaus vuonna 1902 oli käsittämättömän tuhoisa, se tappoi 30 000 ihmistä. Nyt tulivuori on ollut rauhallinen ja sinne voi jopa tehdä patikkaretkiä. Patikoimisen lisäksi saari sopii hyvin snorklaajalle ja sukeltajalle sekä yleensä kaikkiin vesilajeihin, purjehdus varmasti ensi sijaisena, mutta myös vesihiihto on hauska harrastus.
Älä kuitenkaan unohda rommia. Saaren kiertoajelulle voi ottaa teemaksi myös rommituotannon jota riittää valittavaksi eri puolilla saarta. JM, Neisson, Maison La Mauny, Dillon, Clement, Hardy tai vaikka La Favorite.
Matkavaihtoehtoja Martiniquelle.


Guadeloupe on monipuolinen saari. Suosittelemme että kierrät Guadeloupin kahdella pääsaarella Basse Terre ja Grande Terre. Lisäksi päivittäisillä laivayhteyksillä pääset Guadeloupen saariston pienemmille saarille Marie Galante, les Saintes ja la Desirade. Pääkaupunki on Point à Pitre, missä on myös Guadeloupen lentokenttä.
Basse Terreä luonnehtii upea luonto, metsät ja vesiputoukset, Grande Terre taas on auringonpalvojien paratiisi valkeine korallipuuterin hiekkarantoineen. Rantojen lisäksi on upeita vesiputouksia, kuten Carbet'n putoukset, joista jylhin on 115 metriä, mutta kaksi muuta pienempiä ja helpommin saavutettavissa.
Grande Terreltä löytyvät myös lukuisat sokeriruokoviljelmät ja värikkäät kaupungit. Tiet ovat Guadeloupilla hyväkuntoisia ja siellä on säännöllinen julkinen liikenne. Koska olemme Ranskassa on ruokavalikoimassa paljon mannerranskalaisia vaihtoehtoja, yksinkertaisimmillaan sen huomaa patonkien ja croissantien tarjonnasta.
Guadeloupilla ollaan ylpeitä omasta identiteetistä, jossa musiikilla, erityisesti rummuilla on tärkeä rooli. Guadeloupella pidetään keväisin monipäiväiset karnevaalit, joissa upeita asuja ja paljon musiikkia. Tapahtumat sijoittuvat eri osiin saarta. Saarella on aina harrastettu urheilua. Samoin kaikki vesilajit, surf ja purjehdus sekä sukellus erityisesti ovat tärkeitä. Täältä tulee myös loistavia jalkapalloilijoita. Tour de Guadeloupe on puolestaan yksi Ranskan tärkeimmistä pyöräkilpailuista. Saaren ainoa golf-kenttä on Saint Francois’ssa.
Unelmarantoja Guadeloupella on yhteensä noin 50. Veden lämpötila on vuoden ympäri 24-29 astetta. Guadeloupe on vehreä saari, sillä paikan päällä riittää vettä hyvin kasvistolle. Sadetta on keskimäärin noin 10 min joka päivä. Paikalliset ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Maasto on hyvinkin mäkistä sisämaassa, oikeastaan liikut notkelmasta toiseen hienoissa maisemissa.
Matkavaihtoehtoja Guadeloupelle
Reunionin saarella sateisempaa kautta on Suomen loppukesä. Lähtö- ja paluupäivän voit päättää itse oman lomasi mukaan. Helsingistä pääset perille Pariisin kautta Air Francen lennoilla. Lentoaika Helsinki – Pariisi noin 3 tuntia ja Pariisista Reunionille noin 11 tuntia. Aikaero Suomeen nähden on+2 tuntia. Virallinen kieli on ranska.
Matkavaihtoehtoja Reunion saarelle
Ranskan merentakaisille alueille matkustaminen on helppoa, koska olethan edelleen Ranskassa ja pääkaupunkisi on Pariisi, valuuttasi on euro ja moni ruokatavarakin tulee emämaa Ranskasta saakka. Olet siis oikeastaan Euroopan paratiisissa keskellä trooppista unelmamaisemaa.


Paikan päällä saariin tutustuminen onnistuu kätevästi vuokra-autolla. Eksotiikkaa matkaan tuo myös seikkailu julkisilla kulkuneuvoilla; liikenne kun kulkee säännöllisen epäsäännöllisesti. Monesta majoituksestamme on mahdollista myös saada palveluja ja retkiä eri kohteisiin.
Muistathan huomioida erilaisen ilmaston ja olosuhteet. Näitä esim. suojautuminen kuumuudelta ja liialliselta auringolta (käytä huivia/hattua pään suojana), riittävä veden juominen (vähintään 2 l päivässä). Käytä myös suojaavaa aurinkovoidetta (suojakerroin 40) . Suosittelemme juomaan pullotettua vettä. Tarkistathan rokotukset ennen lähtöäsi. Karibialla esiintyy hyttysten levittämää dengue-kuumetta, joka hoidetaan aina lääkärissä. Erityisesti auringon laskiessa kannattaa käyttää hyttyssuihketta suojana.
Matkailulta suljettiin ovet ja matkanjärjestäjien työt loppuivat kuin seinään maaliskuussa 2020. Mutta millaisiin matkailun malleihin mennään kun ovet aukeavat uudestaan?
Meillä on tuhat kysymystä, joihin ei ole mihinkään vastausta vielä.


Yhtäläistä tämän viimeisen vuoden aikana niin Ranskan kuin Suomen matkailussa on se, että kansallinen matkailu on pelastanut osan toimijoista välittömältä sulkemiselta. Pariisista, Lyonista tai Toulousesta lähdetään maaseudulle ottamaan happea ja hakemaan väljyyttä. Teemana on ollut: suosi kotimaan matkailua. Niin Ranskassa kuin Suomessa.
Kun maailma aukeaa ovikysymyksen asioita ovat: pysymmekö kotimaassa (staycation), lähdemmekö ulkomaan lomille (outgoing) tai saammeko valtion rajojen ulkopuolelta tulevat matkailijat kiinnostumaan Suomesta (incoming).
Omassa toimistossamme olemme tutkineet montaa väylää ja avanneet hiukan ovia eri suuntiin Ranskan matkapaketteihin verrattuna.


Suomea ranskalaiseen sävyyn suomalaiselle....
Kotimaata suomalaisille on ollut mielenkiintoinen matka. Olemme kaivaneet ranskalaisia tekijöitä Suomesta antamaan meille sopivaa väriä matkaan ja koostaneet kivoja pieniä paketteja. Suuri trendi Suomi-matkailussa on kuitenkin ollut, että suomalainen varaa suoraan palvelun tuottajalta. Eli suora tilaus mökkikylästä, tähän ei yleensä matkanjärjestäjää kaivata. Tämähän on täysin ymmärrettävää, sillä kieltä osataan ja tiedot etäisyyksistä on kaikilla hanskassa. Kielikurssi paketin ohessa tai ranskalainen illallinen on kuitenkin tuonut kiinnostusta.
.... ja Suomea ranskalaiselle
Mielenkiintoisin hetki on kun ovet aukeavat sisäänpäin. Se, jolloin Suomeen voidaan ja halutaan matkustaa rajojen ulkopuolelta.
Vuoden aikana moni kotimainen majoittaja on panostanut oman nettisivunsa ja varausjärjestelmänsä uusimiseen. Siihen on myös ehkä lisätty paikallisen piirakantekijän tai pyöräfirman tuotteita lisäkauppaa ja -arvoa tuomaan.
Suuri kysymys on miten tämä tulee tavoittamaan Suomeen haluavan matkustajan? Maajärjestelyt, ruokailumahdollisuudet, harrastaminen paikan päällä, siirtymät jopa oikein pukeutumisen taito ovat asioita, joita on vaikea ostaa, kun asuu toisella puolella Eurooppaa.
Ja miten käy jos kaikki meidän matkailun ammattilaiset ovat tässä vaiheessa lopettaneet?


Ammattilaisia tarvitaan Suomi-myyntiin
Suomen myyntiin tarvitaan ammattimaisia yhteen panijoita ja asiantuntevaa koostamista. Siinä pitää tuntea Suomen että Ranskan olosuhteet, tuntea matkailulaki ja aavistaa mitä kansainvälinen, esimerkiksi ranskalainen asiakas, nyt toivoo matkailultaan.
Kun ranskalainen kuluttaja on kiinnostunut tulemaan mustikanpoimintaan ja saunan lämmitykseen Kainuun luontoon on tuotteen löydyttyvä helposti. Vaikka olemme metsässä (minne hän haluaakin) onko kuitenkin kaikki palvelut saatavilla tarpeen tullen? Kuinka pitkä matka on kauppaan, milloin ne kaupat ovat auki ja kukan sen ruoan laittaa?
Lieneekö turhaa sanoa, että erityisesti ranskalaisten kohdalla tässä on vahvasti kyse myös kielitaidosta ruokakulttuurin lisäksi? Ranskaa kannattaa myyntihommissa osata.


Oikeastaan kysymys tulee olemaan iänkaikkinen: osaammeko me myydä omaa aitoa kulttuuriamme oikealla tavalla kansainväliselle matkailijalle vaikka ovet olisivat sepposen selällään tulijoille?
Teksti ja kuvat 15.3.21: Henni Lieto, kuvat Kainuun maisemista kesältä 2020 Henni on Pamplemoussen perustaja, joka pohtii tällä hetkellä mihin matkailu on menossa ja millaiseksi se saattaa tulevaisuudessa muotoutua.
Tämä on Chamonix vintage -hetki. Komeron perältä sattui hiihtokauden alla eteen paperikuvia, joissa eletään niin mainiota 80-lukua. Muistojen kultaamana.
Tämän kansion myötä taisin itsekin siirtyä dioihin joten paperikuvien määrä rajallinen.


80-luku vierähti kokonaan Alpeilla ja koti oli Chamonix'ssa. Elin aika tarkkaa viikko-ohjelmaa hiihtokauden aikana, johon tiistaisin sisältyi aina tämä valkoviinissä uitettu leipä, jonka päällä oli rasvaista juustoa ja kananmuna.
Haluaisin nyt just kokea tuon maun!
Taivas se oli hyvää! Ainakin kun sen aterioi lähes taivaan korkeudella Vallée Blanchella. Refuge de Requin, 2500 metriä. Ruokatavarat sinne tuotiin helikoperilla tai suksilla, uunileipä puolestaan paistettiin puu-uunissa. Tämä taisi olla talon ainoa ruokavaihtoehto.
Koskakohan villapannat tulee taas muotiin, minulla niitä oli jokaikistä väriä!

Kuvia otettiin enemmän taukopaikoilla kuin rinteessä. Hiihto oli hiihtoa ja tauot oikeasti nautittiin siihen aikaan vielä ihanista aterioista aurinkoisilla terasseilla viiniä siemaillen. Tai ainakin niin ne kaikki muistan. Joskus tammikuulle iski kova pakkanen ja viima, mutta silloin jäi kamerat kotiin.
Aika monessa kuvassa olen lasi kädessä. Laittoikohan ne asiakkaat ainostaan valittuja kuvia tulemaan? Käytännössä kaikki nämä kuvat ovat sellaisia joita 80-luvun alussa asiakkaani lähettivät minulle matkansa jälkeen Chamonix'hin. Tänä päivänä ne laitettaisiin someen. Nämä paperiset ovat aivan ihania.
Jotenkin lähden siitä että kun ne minulle on lähetetty kiitoksena kivasta lomasta ja siitä jääneistä muistoista, niin uskallan niitä myös tässä laittaa esille. Jos joku ei halua että kuvansa on esillä niin kerropa minulle ja poistan.

Chamonix'hin muutin 80-luvun alussa ja asuin ensimmäisen talven sisäoppilaitoksessa ENSA:ssa, ehkä Ranskan rumimmassa betonitalossa. Kyseessä oli alppihiihdon koulu, josta valmistui niin alppioppaita kuin opettajia. Siitä sitten jäin töihin ja elämään koko 80-lukua Chamonix'hin.
Vaellukset Chamonix'n laaksossa on osa sitä elämää. Tämä kuva otettu ENSAn kurssilaisten yhteiseltä päivältä ja matkalla ollaan jossain Lac Blancin takana menossa kohti Vallorcinea.


Joka viikko oli niin sanottu leikkimielinen ratakisa yhdessä paikallisen hiihtokoulun kanssa. Mitaleja jaettiin ja kisatulos perustui esilaskijan pohja-aikaan.
Tämän kisan nimi on (edelleen) Flèche, ja moni tuli uudestaan Chamonix'hin parantaakseen tulostaan ja saadakseen paremmin mitalin. Vuodesta toiseen. Eli käytännössä kisasi aina itseään vastaan.

Sitten välillä oli kylillä myös tällaisia teemakisoja, kuten Coupe Raclette Rippoz, josta piti käydä hakemassa sijoitusta juuston maku suussa. Palkintona oli hieno raclette-pannu, joka minulla on edelleen käytössä. Siihen varmaan tarvitaan puolikas kiekko juustoa, jotta sulattamisen voi aloittaa.



Miksi Chamonix? Varmaankin sattumalta ja vähän koulunkin vuoksi. Sitten siihen aukesi työpaikka talveksi ja seuraavaksi ja seuraavaksi. En ollut koskaan hiihtopummina, vaan aina tein töitä ja ansaitsin myös elämäni. Samalla myös valmistuen ranskankielen ja kulttuurin maisteriksi.

Chamonix'ssa poikkeuksellista on kuitenkin jylhät maisemat, mahdollisuus haastavaan hiihtoon rinteillä ja niiden ulkopuolella sekä kaupunkikulttuuri ja sen monet hyvät ravintolat.
Aina kannattaa pysähtyä maisemien tähden. Olisiko tämän lumen ja auringon, kauniiden maisemien ja alppiruokien talvi jälleen kerran?



TILAA LYHYTLOMA RACLETTEA VÄÄKSYSSÄ CHAMONIX'N TAPAAN.
Teksti 15.11.20 Henni Lieto, on 2004 perustanut Pamplemoussen ja on nyt nostalgisella tuulella. Hennillä on taustalla tuhansia hiihtopäiviä ja vilkasta alppikulttuuria Ranskassa niin Chamonix'ssa kuin muissa Ranskan Alppien kohteissa.
Millä pieni yksityinen niche-matkanjärjestäjä kiillottaa kilpeään ja syventää brändiään? Pamplemoussen Heidi Kilpiä syventyi asiaan moneltakin kantilta, mutta esimerkiksi nämä neljä asiaa olemme Pamplemoussessa aina kokeneet tärkeiksi.
TAVOITETTAVUUS tarkoittaa, että olemme helposti saavutettavissa ja helposti lähestyttävissä. Meihin saa yhteyden ja olemme läsnä matkustajalle. Tämä voi olla kasvokkain tapaamista, onlinessa keskustelua tai järjestämällä esimerkiksi pop up -kohtaamisia yllättävissäkin paikoissa asiakkaan kanssa.
Puhelimeen vastataan ja kevään aikana on opittu sujuvasti käyttämään sähköisiä välineitä. Me tapaamme mielellämme myös kasvotusten. Tällä hetkellä Pamplemousse taitaa olla ainoa matkanjärjestäjä, joka myös julkisesti tarjoaa jopa ostettavaksi matkasuunnittelua onlinepalveluna.

HENKILÖKOHTAISUUS tarkoittaa palvelussamme montaa asiaa. Koska jokainen matkamme on erilainen ovat matka jo itsessään aina henkilökohtaisia ratkaisuja, joita suunnittelemme asiakkaan kanssa. Ratkaisemme yksilöllisesti asiakkaan ongelman (sitä ei ole pakko olla!) ja tuomme mahdollisia uusia ajatuksia miten mielestämme omatoiminen matkakokonaisuus kannattaa jokaisessa tapauksessa rakentaa.
Matka tulee aina mitoittaa lähtijänsä mukaan. Moni alalla olija ihmettelee kuinka joku pystyy räätälöimään jokaisen -pienen tai ison - matkan erilaiseksi. Olemme tässä aivan ainutlaatuisia ja suoraan sanoen voittamattomia.
Haluamme kuunnella mitä asiakkaan toiveissa on ja sananmukaisesti tuunata hänelle tarkasti mitoitetun matkan. Olemme pieni ja rento toimija, pystymme näin muuntautumaan hyvin asiakkaan henkilökohtaisiin toiveisiin. Monesti on myös niin, että toive ei ole konkreettinen vaan sen toiveen - tai toivetilan - löytäminen on haaste.

OSALLISTUVUUS on selkeästi kimpuksessa henkilökohtaisuuden kanssa. Haluamme asiakkaan osallistuvan aktiivisena toimijana. Osallistuminen antaa myös tilaa tunteille. Osallistuvuus tarkoittaa meillä myös aktiivisuutta matkan jälkeen, sillä jokainen matkustaja, joka kertoo omin sanoin tarinoita ja kokemuksia matkastaan syventää asiantuntijuuttamme ja antaa lisää henkilökohtaista kontaktipintaa asiakkaan kanssa.
ASIANTUNTIJUUS on iso asia. Se pitää osata taiten. On helppoa kutsua itseänsä asiantuntijaksi, mutta asiantuntijuus vaatii paljon aktiivisuutta ja jatkuvaa tiedonhankintaa. Tiedot ja taidot ei tipu kuin Manulle illallinen.
Tietoa pitää myös jakaa ja olla rehellinen. Yritys itsessään ei ole asiantuntija, vaan jokainen työntekijä yhdessä ja erikseen on se, mikä asiantuntijuuden yritykseen luo.
Pamplemoussen kohdalla se on maan tapojen, kulttuurin, historian, matkakohteiden ja alueiden tuntemista. Mutta se on myös henkilökohtaisella tasolla palveluntarjoajien todellista tuntemista ja niin sanottujen hiljaisten viestien lukemista. Kohdetietouden lisäksi tarvitaan matkailun rakenteiden ymmärtämistä ja osaamista eri vaihtoehtojen valinnassa.

Me haluamme edelleen olla henkilökohtaisia, palvelualttiita ja helposti lähestyttäviä. Haluamme edelleen olla niche-toimija ja haluamme tehdä matkoja jokaisen lähtijän mittaisina ja oloisina.
Kuten kaikki nämä vuodet olemme todenneet, niin haluamme rakentaa ainoastaan sellaisia matkoja, joille itsekin haluaisimme lähteä.
Se kriteeri tulee joka kerta täyttyä matkaa suunnitellessa.
Maaliskuinen päivä 2020 tuli Ulkoministeriön ilmoitus, että matkustaminen ei ollut enää mahdollista. Tämän jälkeen on jokainen päivä ollut kummajainen ja uuden opettelemista.
Muistot kuitenkin säilyvät ja nämä satunnaiset kuvat eri vuosien varrelta on vain poimittu kuvavirrastani. Miksi pidän Ranskasta? Miksi olen halunnut tehdä tätä työtä?
Vuonna 2004 perustin Pamplemoussen, sillä Suomessa ei ollut yhtään matkatoimistoa, joka olisi tarjonnut matkailuelämyksiä paikallisten luo kokemaan jotain aitoa, oppimaan erilaista kulttuuria, nauttimaan ranskalaisesta elämäntyylistä ja tietenkin sen ihanasta keittiöstä.
Olen myös itse saanut ja oppinut paljon näistä vuosista.

Tämän kuvan olen ottanut toukokuussa 2004 Rolland Garros -tenniskisoissa käydessäni Pariisissa tapaamassa ensimmäisiä yhteistyökumppaneitani. Ajatus harrastusten ja matkustamisen yhdistämisestä oli päällä. Tennis, hiihto, taide, kielet, tanssi, musiikki.

Samaisena vuonna kävin myös tutustumassa jälleen Normandiaan (olin ollut siellä paljon matkustajana, mennyt jopa kihloihinkin). Kenellekään ei varmasti tarvitse selventää mihin nämä kuvat liittyvät.

Liikuntamatkojen ohella yksi ensimmäisiä matkatuotteittamme oli Provencen taidetalo. Tämä kuva (2006) on tullut kurssilaisilta itseltään, eipä tuossa paljon ole hommat rasittaneet. Kertonee jotain rentoutumisesta.

Koululaiset, ranskan kieli, kulttuuri ja historia oli alusta saakka tärkeä asia. Olen tavannut nyt jo oikeasti aikuisia ihmisiä, jotka ovat olleet meidän järjestämässä leirikoulussa tai nuorille suunnatulla kielikurssilla Ranskassa. Heistä usea oli saannut kokemuksen myötä ihan uuden suunnan elämäänsä, esimerkiksi päätöksen mitä lähteä opiskelemaan koulun jälkeen.

Matkamessut ovat olleet tapaamispaikka niin alan kesken kuin matkustajiemme kanssa vuosittain. Hektinen tammikuun viikonloppu (tässä vuosi 2010) joka kerta, mutta antoisaa kun saa kuulla kasvokkain matkakuulumisia.

Monesti olen vuosien varrella miettynyt mikä tekee minulle Ranskasta mielenkiintoisen. Vastauksia ovat: valo, kieli, estetiikka, makuelämykset. Miksiköhän esimerkiksi tästä kuvasta tunnen ihollani tuon viileän valon? Kuva on vuodelta 2013 ja se on otettu Provencessa Estoublonin viini- ja oliivitilan pihalta tilan ollessa kiinni. Ketään en pihassa tavannut.

Kevään tulo, vehreys ja kukinta. Kuva on otetty opintomatkalla Rivieran puutarhoihin Ranskassa ja Italiassa maaliskuussa 2016. Puutarhamatkojen yksi upeimmista kohteista on Menton, sillä sen mikroilmasto sallii sellaista, mitä ei voi muualla nähdä. Myös tämä kuva on Mentonista.

Ranska on pyöräilyn maa. Pyörällä lomailu on ollut yksi kantava teemamme junamatkailun ohella koko olemassaolon ajan. Kuva on otettu muutama vuosi sitten Canal du Midin varrelta, kilometrejä omalla lomalla tuli noin 300 km, käytössä oli sähköpyörä. Nyt Tour de France on siirretty elokuulle, mutta näillä näkymin siis ollaan pitämässä.

Monelle taiteilijalle näkymä ikkunasta on ollut vuosien ajan inspiraatio. Tämä näkymä on Chateau de Saint Martinin vierasmajasta, siinä voisi viivähtää pidempäänkin kyynärpäät ikkunalautaan nojaten ja hengitellä rauhallisesti.

Ikkunaluukkuihin, eli volet'hin, liittyy mielessäni selkeää ranskalaista romantiikkaa. Ikkunaluukku siivilöi valoa omalla tavallaan, se antaa suojaa kuumuudelta ja se sulkee talon illaksi.

Tämä on elintarvike, joka jakaa kansan vielä rajummin kuin homejuusto. Foie gras on monelle hirvitys, mutta osa ihmisistä maksaa hurjia summia saadakseen sitä. Ranskalaisilla itsellä se keskittyy paljon juhlapyhiin. Itse nautin laadukkaan foie gras'n suurella nautinnolla

Lomalaisen jälkiruoan jälkeen hieman petits fourseja. Lounas oli nautittu Mandeliussa ihanien plataanien alla ja olo oli vain päiväunia vaille. Mutta vielä hiukan makeaa kahvin kanssa. Mitä yltäkylläisyyttä elämä välillä on ollutkaan.

Vuosien varrella on tullut järjestettyä erilaisia Ranskaan liittyviä tapahtumia Suomessa. Bouillabaisse-iltoja, elokuvien ennakkonäytöksiä, musiikkiesityksiä ja vuonna 2009 organisoitiin ranskaohjelmaa Hangossa. On ollut ihanaa touhuta ranskalaisten teemojen parissa. Tänäkin iltana pelattiin petankkia, pidettiin bingo (ranskassa loto) ja katseltiin upeita valokuvia ja ranskalaista elokuvaakin.

Joskus on kiva lähettää kirjepostia. Niin päätimme tehdä esimerkiksi 2013 kun olimme tutustumassa Loiren linnoihin. Kirjoitimme käsin ennakkoon valituille parillekymmenelle asiakkaalle linnan leimoilla olevan joulukirjeen. Ehkä jollain on tämä jäljellä....

Jotkut hotellihuoneet ovat söpömpiä ja viihtyisämpiä kuin toiset. Pariisissa pidän erityisesti siitä, että hotellin ikkunat saa auki ja niistä ikkunoista näkee kaupungille. Tämä huone on pienestä yksityisestä hotellista Sorbonnen alueelta.

Mikä tekee pariisilaisista katoista niin romanttisia? Nuoruudessa tuli asuttua niin sanotuissa piaanhuoneissa, chambre de bonne, joten ehkä kysymys on nuoruuden ja vapauden kaipuusta.

Makuja, yllätyksiä, käsityötä. Sitä on ranskalainen huippukeittiö parhaimmillaan. Hienointa on kun se pääsee yllättämään. Näin teki Gerard Bertandin viinitilan baari Languedocin alueella tarjotessaan pähkinöiden sijasta suussa sulavia alkupaloja. Paikkoja kyseisellä terassilla oli vain yksi pöydällinen.
Tekstin mietteet laati Henni Lieto. Lisää kuvia mahdollisesti jatkossa. Nämä kuvat Hennin satunnaisesti valitsemia, mukana myös Asterix-puiston pr-kuva ja Tomi Parkkosen kuva Hangon juhlista. 16.4.2020
Nyt suomalaiset tuntuvat leipovan kotona, lenkkeilevän ulkona, soittelevan sukulaisilleen ja harrastavan niin joogaa kuin muita liikkumismuotoja kotona. Ja ehkä vähän myös katsovan netflixiä.
Me teemme tämän vielä kehoituksesta. Kun kuuntelen Ranskassa ja Italiassa olevia ystäviä sekä työtovereita, niin he ovat pakosta kotona, koska alkuvaiheen tilanne päästettiin roihahtamaan. Ehkä siksi, että individualistiselle latinolle on ollut vaikeaa kuunnella auktoriteettien ohjeita. Yhteinen neuvo heiltä kaikilta on nyt: ottakaa ohjeet heti alusta alkaen tosissanne ja tehkää jopa yli vaaditun!
Sattumalta tänä talvena (täysin ennen koronaa) katsoin portugalilaisen José Saramagon kirjan Kertomus sokeudesta pohjalta tehdyn elokuvan Blindness, jossa koko yhteiskuntaa kohtasi käsittämätön valkosokeuden epidemia ja sen myötä kaiken normaalin elämän romahdus. Pelottavan elokuvan jälkeen oli hiukan vaikeaa nukkua rauhassa.
Pidetään siis huolta omasta käsienpesusta, metrin väleistä ja poskipusujen antamisesta. Ranskalainen tavaramerkki La bise kiellettiin heiltä jo helmikuun puolella virallisesti. Tylsää, mutta ehkä fiksua.
Vaikka suomalaisten hiljaiseloa ei ole vielä kauaa kestänyt, niin jo haaveilemme siitä päivästä kun uusi vapaus koittaa. Ajattelenkin jo, että missä haluan olla seuraavaksi. Ehkä mökillä, ehkä Provencessa. Ehkä teatterissa. Tärkein on se, että saan valita myös jatkossa. Uskomattoman nopeasti matkailu ja usko huomiseen lähti käyntiin tuhkan, sarsin, lintuepidemian ja sikainfluenssan jälkeen.
Toimistolla tehtävät ovat melkoisen selvät. Käymme asiakas asiakkaalta läpi jokaisen käsin tehdyn matkan (niin ihania ovat kaikki!) ja haemme matkustajiemme rahojen palautuksia kotimaahan palveluntuottajilta - hotellit, kotimajoitukset, kuljetusyhtiöt, ravintolat, lentoyhtiöt, viinitilat, aktiviteettiyhtiöt, pyörävuokraamot etc. Tätä työtä ei millään helpota se, että palvelut on suljettu ja maassa on ulkonaliikkumiskielto. Siirrämme asiakkaidemme matkoja loppukesälle ja syksyyn. Jaksamme uskoa, että matkailu jatkuu tämän vaikean tilanteen jälkeen.
Mutta ehkä jatkossa se muoto matkustamisessa on erilainen. Vähän sellainen kuin me Pamplemoussessa olemme aina ajatelleetkin. Ehkä menemme kohteisiin harvemmin. Ehkä viivymme pidemmän aikaa paikan päällä. Ehkä tutustumme oikeasti paikallisiin ihmisiin. Ehkä vältämme massaa.
Ehkä oikeasti pysähdymme hetkeksi viihtymään. Ehkä käyskentelemässä toreilla tuoksuja, hälinää ja hyviä makuja etsimässä. Vähän kuin vuosikymmeniä sitten, silloin kuin lentoliputkin olivat vielä huomattavan hinnakkaita ihmisten palkkatuloihin nähden.

Teksti: Henni Lieto 20.3.2020
Käytä hyväksesi Pamplemoussen osaaminen Champagnen matkoissa. Palvelumme kattavat yksinmatkustavat, ystäväporukat, isommat ryhmät ja seminaarimatkat. Champagnen matkoilla voit käydä tai jopa asua pientuottajan luona, matkoilla näet muutakin kuin isojen talojen tuotantoa. Teemme vierailusi valmiiksi, mutta jos haluat viedä ryhmän määrätyn tuottajan luo, kerro se jo varausvaiheessa. Viini- ja ruokamatkamme ovat kaikki omaa tuotantoamme ja teemme töitä paikallisten alan yrittäjien kanssa. Sopisiko sinulle joku näistä matkoista? Muotoilemme näistä mielellämme myös sinulle mitoitetun matkan.
Tee omatoiminen matka valmiiksi mietittynä:
TUTUSTU CHAMPAGNEEN, ASU VIINITILALLA
PIENRYHMÄ 8 HENKEÄ CHAMPAGNE JA PARIISI
Tule ja matkusta kanssamme maalauksesi kautta Pariisin tunnelmalliseen kaupunkimiljööseen.
Pamplemoussen kanssa yhteistyötä maalausmatkassa tekee Paint&Party, kotimainen taiteen huvikonsepti. Tyypillisesti ravintolaympäristössä järjestetyissä matalan kynnyksen akryylimaalaustilaisuuksissa maalataan ohjatusti oma taulu, nauttien oman maun mukaan baarin antimista. Erilainen ja laadukkaasti toteutettu kokemus valloitti nopeasti suomalaisten sydämet, ja vuonna 2020 tuhannet maalaajat inspiroituivat – suurin osa heistä taiteen ensikertalaisia!
Maalausmatka Pariisiin on nyt uusi ainutlaatuinen kokonaisuus koko maailmassa. Se syntyi kahden yrittäjän - Pamplemoussen Hennin ja Paint&Partyn Antti-Jussin - luovasta kahvihetkestä. Lopputuloksena sinä maalaat ohjatusti etänä samalla kun kuulet tarinaa Pariisista.
Huom! Tämän tuotteen voit myös tilata privaatisti omalle ryhmällesi. Toimii hyvin etätuotteena.


Matkamme Ranskaan alkaa upealta pariisilaiselta parvekkeelta, josta laskeudumme abstraktin kaupungin sykkeeseen. Taideohjaaja johdattaa sinut maalauksen saloihin yhdessä matkaoppaasi Hennin kanssa! Et tarvitse lainkaan aikaisempaa maalauskokemusta. Autamme sinua teoksesi jokaisessa vaiheessa, ja annamme konkreettisia ja selkeitä vinkkejä sen luomiseen. Sinulla on kuitenkin aina vapaus poistua omille seikkailuille. Kukapa tietää, mitä tauluusi matkalta tarttuu!


Maalausmatka Pariisiin on sykkivää opastusta ja tarinoita Pariisi-taideteoksen sekä ranskalaisuuden saloihin. Videokeskustelun näyttö on jaettu kahtia: toisella puolella on taideohjaaja ja toisella matkaopas. Voit ostaa pelkän virtuaalimatkalipun ja käyttää omia välineitäsi tai vain seurata keskustelua ja maiseman syntyä niin sanallisesti kuin teoksessakin. Voit myös kuitenkin hankkia kaikki teokseen tarvittavat välineet sinulle toimitettuna samalla kun ostat liput.
Pariisin Paint&Party -Taidematka järjestetään seuraavina päivinä:
- Seuraavaa ajankohtaa ei ole vielä julkistettu. Yksityisryhmästä voit laittaa erikseen kyselyn meille.
Illan tilaat Maalausmatka Pariisiin -sivuilta suoraan Paint&Partysta. TÄSTÄ NÄET KOKO ESITTELYN JA VOIT TEHDÄ VARAUKSESI
Virtuaalimatkalipun hinta on 39€
Virtuaalimatkalippu ja maalaustarvikkeet 69€ + toimitus
Kun lapsena tulin koulusta, vanhempani kysyivät mitä sinä päivänä opin. Nyt kun käyn työseminaarissa, kollegani kysyvät mitä tapaamisista opin. Ehkä aina matkan jälkeenkin voisimme kysyä itseltämme mitä matkasta tai matkalla opimme.
Nyt käynnissä olevien Matkamessujen yhtenä kantavana teemana on vastuullisuus. Miten jokainen meistä – matkustaja, matkatoimisto, matkakohde, matkanjärjestäjä, matkapalveluita tuottava yritys – voisi olla vastuullinen, tai oppia olemaan nykyistä vastuullisempi? Voimme kompensoida lentopäästöjä, matkustaa junalla, majoittua ympäristömerkin hotellissa, kannattaa kotimaista, suosia lähiruokaa, kunnioittaa paikalliskulttuuria jne. Me Pamplemoussessa käytämme suoria paikallisia yhteistyökumppaneita, kannustamme kielen opiskeluun, tutustumaan kulttuuriin ja tapaamaan paikallisia, liikkumaan junalla ja pyörällä, muun muassa. Olemme suomalainen yritys ja pidämme huolta toimintamme jatkumisesta ja työntekijöistämme. Mielestämme vastuullinen matkailu onkin kaikille tahoille suurelta osin opettelua, oppimista ja oivaltamista, aitoja kokemuksia ja kohtaamisia. Luonnon ja sosiaalisen ympäristön sekä talouden huomioimista.

Asiakkaamme ovat tottuneet siihen, että useimmiten kysymme heiltä ennen matkaa, minne he haluavat matkustaa, miksi, ja mitä odottavat matkaltaan. Haluamme tuntea asiakkaamme ja heidän matkustamisensa syitä. Olemme uteliaitakin. Tämä on mielestämme vastuullinen lähestymistapa matkustamista ja matkaa suunniteltaessa. Syiden pohtiminen ja niiden ääneen sanominen syventää matkustuskokemustakin.
Oppiminen ei koskaan lopu, se ei mene muodista ja on elinikäinen projekti. Syvimmillään kokemukset vaikuttavat myös ajatusmaailmaan. Ehkäpä tästä lähtien myös jokaisen matkan jälkeen kysymme Ranskan kävijöiltämme, mitä he matkalla oppivat. Ranskasta tai itsestään. Mistä vain. Oivalsivatko jotain. Kannustamme pohtimaan. Uteliaisuus on hyvästä ja vastuullinen matkailu todellakin avartaa!
18.1.2020. Heidi Kilpiä. Kirjoittaja on Pamplemoussen myyntipäällikkö ja osakas, usein ruoan ja viinin perässä reissaava utelias tutkimusmatkailija, joka kiikaroi lähelle ja kauas nauttiakseen erilaisista kokemuksista ja oppiakseen uutta.

Viimeisiä päiviä vietetään vuodesta 2019. Nyt on hetki ajatella millainen on ollut Pamplemoussessa tämä vuosikierto. Lyhyet faktat ovat
1. myynti on kasvanut tänä vuonna 10%
2. asiakaspalautteemme on pysynyt vuodesta toiseen kiitettävänä
3. rakennamme kaikki matkat yksilöllisesti edelleen
4. täytimme tänä vuonna 15 vuotta
5. olemme edelleen Suomen ainoa Ranskaan erikoistunut matkanjärjestäjä

Vuosi alkoi alppiihtäjillä ja kaukomatkailijoilla. Eli reissuja Ranskan Alpeille ja Karibian saarille Guadeloupelle ja Martiniquelle. Tuohon lasketteluun oli nyt kylläkin tullut mukaan monella myös maastohiihtosukset, ja siksi kohteetkin olivat vähän erilaisia kuin tutut isot laskettelukeskukset aiemmin.
Mietinkin, että alkuvuodesta ehdittäisiin tehdä enemmänkin monen matkustajan ja ryhmän kokonaisuuksia. Matkamessujen jälkeen sitten tammikuun lopussa ollaan niin sanotussa työturvoksessa, kun kaikki heräävät tilailemaan kevään ja kesän matkojansa.
Maaliskuussa oli liikkeellä kielten harrastajia. Kielikurssilaisia riittääkin ympäri vuoden tasaisesti. Huhtikuu puolestaan toi leirikoulut. Se oli myös yksi suosituimmista kuukausista teemaryhmille. Jostain syystä kevät on mieluista aikaa ammattiryhmittymällä käydä tarkkailemassa ja benchmarkkaamassa oman alan tuulia ennen kuin jäsenillä alkavat muut kiireet tai mökkikausi.
Tässä vaiheessa kevättä oli myös reilusti yksittäin matkustavien kiertomatkoja. Yhdistelmissä tänä vuonna on ollut enemmän mukana Lyon ja Bordeaux. Oletan, että Finnairin avaamat suorat lentovuorot siivittivät näiden kaupunkien suosiota. Ikuiset suosikit Champagne, Alsace ja Normandia ovat myös yksittäismatkustajien kiertomatkoissa vahvoina.

No entäs toukokuu? Tässä olivat hereillä pyöräilijät, kävelijät ja tietenkin isommat ryhmät. Keväinen Pariisi ryhmille eri teemoilla on ihan must. Rivieran ja sen puutarhat vetivät myös puolestaan. Kevään loppuun mahtuivat viimeiset leirikouluryhmät, kulttuurimatkaryhmät sekä tietenkin Pariisin Roland Garros -tenniskisareissut.
Toukokuussa oli meillä tänä vuonna Italiaa aiempaa runsaammin mukana, myös Gardan tennisryhmämme toteutettiin toukokuussa. Keväällä Champagne kupli edelleen, niin ryhmissä kuin yksittäismatkustajien valinnoissa. Toukokuussa oli monta hyvin erityislaatuista viinimatkaa, joissa vierailtavat kohteet oli poimittu jälleen kerran käsin ryhmän toiveisiin sopiviksi.
Kesäkuu oli jälleen perhematkustajien aikaa. Talovuokrausta (muutamia aivan poikkeuksellisen ihania kohteita!), retkeilyä maaseudulla ja rannoilla, seikkailua maaseutukylissä. Matkustusta monimuotoisesti autolla ja junalla. Kesäkuuhun painottuivat kohteina aurinkoiset Provence ja Aquitaine (eli ns. Atlantin puoli). Kesäkuussa ammattiryhmät olivat jo tauolla, mutta perheet matkustivat koulujen päätyttyä. Kielikurssit vetivät edelleen ja pyöräily oli selkeästi myös kesäkuun juttu.
Heinäkuussa helteet Ranskassa olivat jo varmoja ja moni uskalsi pohjoiseen Bretagneen. Kesällä matkakokonaisuuksissa on ollut golfia, osa näistä matkoista suuntautui Italiaan Ranskan ohella.
Elokuu oli meillä yksi vuoden hiljaisimmista kuukausista. Koulut alkoivat ja yritys- sekä yhdistysmaailma järjestäytyi syksyyn. Ranska myös itse lomailee elokuussa (etkä saa ketään kiinni mistään asiasta). Näinpä mekin pidämme kesälomamme usein vasta tässä vaiheessa. Mutta yllätys kuluneena vuonna oli, että elokuussa (!) teimme vierailuiltaan haasteellisia viinimatkoja aivan keskelle ranskalaisten lomakautta. Jopa siinä hyvin onnistuen.

Syyskuu oli jälleen yhtä viinimatkaa. Just name the wine region we did not do! Teemallisia ryhmiä oli liikkeellä ja yksityiset pidensivät kesäpäiviään Ranskassa, Italiassa ja myös Portugalissa. Viinien lisäksi antoisaa oli tehdä aktiivisten miesten syysryhmää Alpeille sekä ihan uudenlaista aikuisten tanssimatkaa Roomaan. Hienoja ajoituksia kummatkin. Normandia oli myös suosittu (calvadosin tuoksuinen) syksyinen suosikkikohde.
Lokakuukin oli hyvin aktiivinen kuukausi. Toistimme ihanan musikaaliryhmän Lontooseen (!), ja uusia kivoja ryhmiä yllättäviinkin kohteisiin, kuten Wieniin, Splitiin ja Amsterdamiin. Ohoh, nämähän ei ole Ranskaa (no mutta joskus näinkin, erityisesti ryhmille). Tänä vuonna ohjelmaan kuului myös Haaga-Helian opiskelijoiden Aix en Provencen matkassa auttaminen. Siitä enemmän sitten seuraavassa blogissa.
Marraskuussa kummasti hommat jo rauhoittuivat ja joulukuun kierros alkoi syntyä uudestaan. Kaukomatkailijat lähtivät jälleen Karibialle. Myös Ranskan joulutorit niin Strasbourgissa kuin Reimsissä olivat kiinnostavia. Kielten opiskelijoita oli edelleen ja jälleen opiskelemassa. Ja tietenkin, ensimmäiset hiihtäjät vetävät jo monoja jalkaan talven varalle.

Teksti 29.12.19 kirjoittanut Henni Lieto, Pamplemoussen perustaja ja toimitusjohtaja.
Nyt on kierretty Portugalia sieltä ja täältä.
Matkan aikana asuin niin hotellissa, viinitilalla kuin pienessä bed and breakfastissa. Aterioita on tullut syötyä kymmenissä erilaisissa paikoissa; pysähtynyt noutopöydälle satunnaisen linja-autoaseman baarissa, viettänyt koti-iltaa portolaisten ystävien luona ja nautiskellut maistelumenuta Michelin tähdillä ryyditetyssä design-paikassa.

Olen liikkunut niin junalla, metrolla, raitiovaunulla, kävellen kuin autolla ja bussilla. Puhunut tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja kävellyt yli kymmenen tuhatta askelta päivässä.
Matkanjärjestäjä ei pääse lomallakaan taudistaan, eli jatkuvasta tarkkailusta. Niinpä keräsin kymmenen täysin irrelevanttia huomiota tästä maasta.
Olemme Pamplemoussessa rakentaneet vakituisille asiakkaillemme Ranskan ohella myös matkoja Portugaliin. Tämä ei näy nettisivuillamme, mutta halutessasi yksilöllisen loman voit tätä meiltä kysellä.


Teksti: Henni Lieto 15.12.2019 , Pamplemoussen toimitusjohtaja ja perustaja. Tarkkailee aktiivisesti matkailun tapahtumia ja mahdollisuuksia monelta kantilta. Miettii nyt kannattaisiko Portugalin tarjontaa lisätä Ranskan ohelle aktiivisesti, kuten Ranskan erikoistoimisto Pamplemousse on tehnyt Italian kanssa.
Junalla matkustaminen on toisenlainen tapa matkustaa myös nautinnollisista syistä.
Erityisesti kun menee naimisiin rautatieläisen kanssa ja saa sukulaiset VR:ltä, on junamatkustaminen varma juttu. Ehkä se junamatkailu on ollut minua ja miestäni yhdistävä tekijä, sillä jo nuorina pidimme paikallisesta lähimatkustamisesta. Meillä ei koskaan ole ollut kiire minnekään, vaan enemmän olimme tarkkailijoita siitä mitä ympärillä tapahtuu.
Puolustuspuhe mukavan ja yksilöllisen matkustamisen puolesta.
Jo kauan ennen Pamplemoussen perustamista, tai naimisiinkaan menemistä, olin junalla matkustaja. Asuin Chamonix’ssa ja vaikka minulla oli pieni auto (oikeasti ihana ja luotettava Renault4), ei mieleeni tullut koskaan lähteä autolla vaikka kavereiden luokse Aix en Provenceen. Hyppäsin junaan ja pääsin Saint Gervais’n asemalta suoraan yöjunalla Aixiin. Näppärää ja mukavaa. Koin sen turvalliseksi tavaksi nuorelle yksinäiselle naiselle. Junassa oli aina konduktööri joka osasi auttaa ja myös herättää aamulla perille tultaessa.

Nyt lentämisen haitoista puhutaan. Hiilijalanjälkeä tarkkaillaan ja ihan syystä. Suuri osa meistä on kuitenkin sen verran matkoissaan kiireistä porukkaa, että haluaa päästä johonkin kohtaa Eurooppaa aloittaakseen ulkomaanjunailunsa.
Näin mekin teimme mieheni kanssa häämatkallamme huhtikuussa 1989.
Lensimme Pariisiin, mutta jatkoimme kuukauden verran junalla Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. 30 vuotta sitten VR:n työntekijä sai varata edullisesti paikat myös ykkösluokkaan. Niinpä matkustimme esimerkiksi Pariisi-Madrid ja Madrid-Malaga välin suihkullisessa makuuvaunussa ja ravintolavaunussa söimme illallisen valkoisten liinojen kynttiläpaikoilla. Tämä on mennyttä aikaa lukuun ottamatta ehkä Orient Express -luksustyyppistä elämysmatkailua junalla. Etelä-Espanjasta jatkoimme rahtilaivalla Tangeriin kautta junalla Casablancaan ja Marrakechiin. Marokossa oli jo silloin siisti ja täsmällinen junaliikenne, upeat kaupungit ja paljon mielenkiintoista koettavaa. Ikimuistoinen häämatka. Tänne olen palannut myös tyttäreni kanssa myöhemmin.


Junamatkailu osa myös matkanjärjestäjän työtä
Varmaan henkilökohtaisistakin syistä junamatkailu on osa Pamplemoussen toimintaa. Meillä on käytössä Ranskan rautatielaitoksen SNCF:n varausjärjestelmä , joka toimii. Ranskalaisittain kankea, mutta riittävän toimiva. Ehdotammekin junaa aktiivisesti vaihtoehtona matkustajalle auton tai lentämisen sijaan.
Mutta palataanpa muistoihin vielä hetkeksi. Kun sitten olimme nuori 5 henkinen perhe, päätimme lähteä kuukauden junamatkalle lasten kanssa. Oltiin jo päästy 90-luvulle. Vertailimme interrail-kortteja versus koko perheen enrilliset liput. Tämä omien lippujen ostaminen oli varmempi, edullisempi ja mukavampi tapa meille. Kun illallistimme Finnjetissä (luoja siunatkoon) kyseli naapuripöydän perhe, että minne päin ajelemme Euroopassa (olimme siis jo paljastaneet kuukauden mittaisen reissumme). Mikä riemu siitä syntyikään. Junailette pienten lasten kanssa! Oletteko outoja? Eikö teillä ole autoa?
Olisiko Euroopan yhteinen junalippujen myyntikanava mahdollinen?
Muutama vuosi sitten päätimme lähteä Englannin nummille. Englannissa junaliikenne on yksityistetty ja näin aikataulujen lukeminen oli siellä muuttunut melkoisen mahdottomaksi. Tai piti olla tosi osaava. Kun lähdet Whitbystä nummien takaa, ei pikkukioskin myyjä voi kertoa yhdestä luukusta kaikkien junien mahdollisuutta, vaan myy ainoastaan omaa yritystään. Vaihdapa siis luukkua ja kysy seuraavalta virkailijalta. Jos luukku on auki. Tämä sama vaikeiden valintojen aika voi olla edessä monessa maassa.
Olemme tyytyväisiä, että Pampelmoussessa voimme SNCF järjestelmän kautta hankkia junalippuja asiakkaillemme. Kaipaan kuitenkin koko Euroopan kattavaa yhtenäistä varausjärjestelmää. Kun joka maassa on useita eri toimijoita tuntuu, että menemme aina vain kauemmaksi sen todellisesta mahdollisuudesta.


Ranskassa yhdistelmällä pyörä ja juna
Yhdistämme mieheni kanssa usein edelleen junaa pyörällä liikkumiseen. Tämä on toimiva vaihtoehto Jälleen kerran , nyt 30 vuoden avioliiton kunniaksi, lähdimme tänä kesänä jälleen Ranskaan matkustamaan junalla. Kiersimme Toulouse – Castelnaudary - Narbonne – Perpignan – Toulouse. Jälleen meillä oli osan aikaa pyörät käytössä. Kaikki toimi kivasti, ainoastaan 40 helleasteen päivänä junaliikenteessä oli reiluja myöhästymisiä, erityisesti kun siihen sattui myös Ranskan kesälomien aloituksen viikonloppu. Plussaa SNCF:lle kuitenkin siitä, että junia oli korvattu busseilla ja kaikille matkustajille (myös pienille asemille!) oli toimitettu vesipulloja, joita jaettiin jokaiselle matkustajalle. Ranska osasi varautua superhelteeseen, la Caniculeen.

Mitä miksi juna edelleen?


Jos päädyt junamatkustamaan useita eri pätkiä voi iso matkalaukku olla matkassa haitta. Sitä pitää usein raahata portaissa siirryttäessä laiturilta toiselle. Hissejä ei välttämättä ole. Isoille laukuille ei myöskään ole käytössä paljoa tilaa junavaunuissa.
Huom! Kannattaa aina tietenkin tietää niin Ranskassa kuin Suomessakin mikä on oman junasi pääteasema (suunta minne menossa), jotta osaat nousta oikeaan junaan.

Katso yksi MALLIMATKA JUNAILLEN RANSKASSA
Teksti: Henni Lieto 28.8.2019 , Pamplemoussen toimitusjohtaja ja perustaja. Tarkkailee aktiivisesti Ranskan tapahtumia monelta kantilta ja seuraa matkailun trendejä monipuolisesti.
Kun eläkeyhtiö Elo kysyi olisiko mahdollista tehdä heidän asiakaskirjeeseensä tarinaa Pamplemoussesta läikähtää yrittäjän sydän jo pelkästä ajatuksesta. Juttu meistä ? Mehän olemme pieni tekijä tällä matkailun alalla.
Pamplemousse on nyt ollut olemassa 15 vuotta. Aloitimme Espoon Tapiolassa ja olemme edelleen Tapiolassa, välillä koukaten Haukilahden kautta. Meitä on kolme vakituista työntekijää ja olemme melkoisen hitsaantuneita miten työmme jaamme.
Haastattelun Elon kirjeeseen tehtiin ja näin nuori ja nopeasti asiat nappaava toimittaja Dina Hasan asian purki jutuksi.
LUE: ELON ASIAKASKIRJEEN JUTTU Rakkaudesta Ranskaan - Pamplemousse panostaa kasvun sijaan palveluun

Hyvin etäisenä (tai ehkä jopa hankalana) maana monelle suomalaiselle tuntunut Ranska kasvattaa suosiotaan matkailukohteena. Tähän tuo oman lisänsä Macron-positiivisuus ja Ranskan uudenlainen asema Euroopassa.
Ranskan valtion matkailutoimisto uutisoi, että Pohjoismaalaisten matkustajien määrä on yleisesti kasvanut Ranskassa vuonna 2017, mutta suomalaisten matkustusmäärät Ranskaan ovat kasvaneet roimasti vertailumaita enemmän.
Suomen kasvuprosentti Ranskaan on ollut viimeisen seitsemän vuoden vertailulukuun 53%, keskiarvo kaikkien Pohjoismaiden kohdalla samassa aikajaksossa on 16% (vertailuvuosi ollut 2010).
Onko Suomi löytänyt siis Ranskan uudestaan? Ranskan matkailu koki kolhuja 2015/2016, mutta niistä on pystytty nousemaan uudenlaisiin lukuihin. Asenteet Ranskaa kohtaan ovat varmastikin suomalaisissa pehmentyneet, Macronin Suomen vierailu loppukesällä sai ihmiset jopa uudenlaiseen huumaan.

Ykkössijaa Ranskaan pohjoismaista pitää Ruotsi (670.00 matkailijaa), toisena Tanska (623.000), Norja (448.000) ja Suomi 422.000.
Suosituimmat kohteet Ranskassa ovat Pariisi, Nizza, Bordeaux ja Lyon. Suomesta suoraa lentoa ei ole vielä Bordeaux’hon (on Pamplemoussen vahvalla toivelistalla!) mikä varmasti osaltaan pitää matkustuslukuja alueelle pienempänä Suomesta. Lyoniin alkaa Suomesta säännöllinen lentoliikenne joulukuussa 2018, joka tulee avaamaan mahdollisuuksia uuteen helppoon matkustamiseen niin Rhônen kuin Burgundin alueella Lyonin kaupungin lisäksi.
Maailmanlaajuisesti Ranskan ulkomaalaisten vierailijoiden määrä on kasvanut vuosien 2016 ja 2017 vertailussa 5,1%. Ranskan matkailijamäärä kaikenkaikkiaan oli ennätykselliset 87 miljoonaa vuonna 2017.
Teksti: Henni Lieto 9.9.2018 , Pamplemoussen toimitusjohtaja ja perustaja. Tarkkailee aktiivisesti Ranskan tapahtumia monelta kantilta ja seuraa matkailun trendejä monipuolisesti. Toiminut Ranskan valtion matkailustrategian Advisory Board -ryhmän neuvonantajana Suomesta. Saanut Ranskan valtion ritariarvon.
Keväällä 2018 Ranskassa tehdyn lomakohdekyselyn mukaan kesäloma-aikana ranskalaisista 65% lomailee omassa maassa, 28 % jossain toisessa Euroopan maassa ja 7% Euroopan ulkopuolella.
Ranskassa siis lomailee kesälomaikana 39 miljoonaa ranskalaista. Heistä 46% menee merenrantakohteeseen, 19% kaupunkikohteeseen, 18% maaseudulle, 13 % vuoristoalueille ja 5 % järven rannalle.
Mutta mihin rantakohteeseen ranskalainen itse suuntaa mieluiten?
Suomalaisillekin jo tutuksi tullut Biarritz sopi kaiken ikäisille ranskalaisille yhteistuloksissa eniten. Toisella sijalla oleva Bretagnen La Baule on suomalaisille vähemmän tunnettu, mutta varmasti myös kiinnostava kohde meillekin.
Ranskalaiset naiset mainitsivat miehiä useammin spontaanisti suomalaisillekin tutut Nizzan, Cannes’n, Saint Tropez’n sekä Normandian Deauvillen. Miehet mainitsivat naisia useammin La Baulen, Cap d’Agden, La Grande Motten, La Rochellen ja Atlantin puoleisen Lacanaun.

Kyselyssä tuli vastaajan antaa 3 spontaania (ei avustettua) kohdetta Ranskan merenrantakohteista. Kaiken kaikkiaan kohteita mainittiin runsas 300.
1- Biarritz (15,7%)
2- La Baule (15,0%)
3- Nice (10,8%)
4- Cannes (9,8%)
5- Saint-Tropez (9,1%)
6- Arcachon
7- Deauville
8- Cap d'Agde
9- Le Touquet
10- La Grande Motte
11- Saint-Malo
12- Royan
13- La Rochelle
14- Les Sables d'Olonne
15- Lacanau
16- Argelès sur Mer
17- Palavas les Flots
18- Le Grau du Roi
19- Marseille
20- Saint Jean de Luz
21- Pornic
22- Saint-Raphaël
23- Antibes
23- Quiberon
23- Evian
23- Fréjus
23- Saint Jean de Monts
23- Le Lavandou
23- Canet en Roussillon
24- Valras Plage
24- Cabourg
24- Bandol
24- l'Île de Ré
24- Collioure
24- Dinard
24- Hyéres
24- Sète
Suosituin järvikohde oli Evian.
Tuttu juttu jo kautta lomahistorian on, että ranskalainen lomailee mielellään kotimaassaan. Suosituissa kohteissa hinnat kasvavatkin selkeästi elokuuta. Tämä pätee niin hotelleissa kuin asuntovuokrissa. Ehkä myös vähän ravintoloissakin.
Elokuu on usein lisäksi tuskallisen kuuma ja ruuhkainen, joten olkaamme onnellisia, että suurin osa Ranskaan kohdistuvista kesän lomamatkoista meillä suomalaisilla tehdään touko – heinäkuussa. Tästäkin listasta voi jokainen napata jonkun uuden kiinnostavan kohteen vaikkapa ensi kevään tai alkukesän kohteeksi.
Nyt on siis ihan viisasta jättää lomaelokuu väliin ja palata kouluun ja työpöydän ääreen.
Koko tutkimuksen voit lukea tästä.
Henni Lieto, 5.8.2018
Ranska ja Kroatia. Tämä jalkapallofinaali ei ole vain ottelu monien muiden matsien joukossa. Parhaimmillaan se on klassikko, joka iskostuu episodiseen muistiimme tapahtumana, jota voimme myöhemmin kollektiivisesti muistella tyyliin missä olit ja mitä teit silloin, kun Ranska ja Kroatia kohtasivat vuoden 2018 MM-finaalissa. Kesän MM-turnaus muistetaan joka tapauksessa jo nyt lukuisista yllätyksistään, joihin ovat kuuluneet muun muassa kestosuosikkien Saksan ja Brasilian putoaminen jo varhaisessa vaiheessa sekä yllättäjien eteneminen pitkälle.
Turnaus muistetaan myös pelaajien kieriskelyistä sekä siitä, että turnaus on ensimmäinen, jossa on käytetty videoita tuomioiden tarkistamiseksi.

Finaalissa vastakkain ovat nopeilla vastahyökkäyksillään turnauksessa ihastuttanut Les Bleus eli Ranska ja ottelusta toiseen vahvasti mutta tavallaan kaiken aikaa selkä seinää vasten edennyt Kroatia. Historian valossa Ranskalla on etulyöntiasema, sillä se juhli toistaiseksi ainoaa maailman-mestaruuttaan kesällä 1998 kotiturnauksessaan.
Maailmanmestarijoukkueesta muistetaan Ranskan nykyinen päävalmentaja Didier Deschamps, joka nousee finaaliottelussa Franz Beckenbauerin, Mario Zagallon ja Rudi Völlerin joukkoon, joka on ollut mukana kahdessa MM-finaalissa pelaajana tai valmentajana. Ranska eteni myös vuoden 2006 turnauksessa finaaliin, joka muistetaan erityisesti suuren mestarin Zinedine Zidanen 110:nnen minuutin punaisesta hetkestä hänen puskettuaan Italian Marco Materazzia jatkoajalla rintaan. Sunnuntain otteluun tuo ylimääräistä sähköä se, ettei Kroatia, sen paremmin kuin mikään muukaan entisen Jugoslavian alueen maista, ole juhlinut maailmanmestaruutta. Nälkää joukkueella siis riittää.
Historia on kuitenkin historiaa, ja nyt on aika nostaa esille yksi tekijä, jonka onnistumiseen nähdäkseni pitkälle kulminoituu Ranskan eteneminen finaaliotteluun ja mahdollisesti aina maailmanmestaruuteen saakka.
AVAIMENA MAAILMAN PARAS PUOLUSTAVA KESKIKENTTÄPELAAJA
Ranskan peli on läpi turnauksen ollut vahvaa, ja joukkue on ottelusta toiseen edennyt kuin höyryjuna. Hyökkääjistä maalijuhlia viettäneelle 19-vuotiaalle Kylian Mbappelle on povattu valovoimaista tulevaisuutta, ja onhan hän ollut turnauksessa häikäisevä viimeistelijä.
Nostan silti keskeiseksi menestystekijäksi Ranskan 4-2-3-1-ryhmityksestä pikakiituri Mbappen takana ja taiturimaisen Paul Pogban rinnalla pelaavan helmen, jonka oikea-aikaisiin katkoihin tiivistyy moni Ranskan nopeista vastahyökkäyksistä.
Lapsenkasvoinen N’Golo Kanté on mielestäni maailman paras vastustajan hyökkäyksien katkoja, joka tuntuu ehättävän keskikentällä kaikkialle sinne, missä katko ja nopean hyökkäyksen käynnistäminen on mahdollinen. Samaa työtä hän teki piskuisessa Leicesterissä kaudella 2015-16, kun joukkue järjesti urheilumaailman kenties kaikkien aikojen häikäisevimmän sensaation voittamalla Englannin Valioliigan.
Olen itse aikeissa seurata erityisellä mielenkiinnolla sunnuntain ottelua, jossa seuraan nimenomaan N’Golo Kantén peliä kenties maailman parasta hyökkäävää keskikenttää vastaan. Kroatia marssittaa kentälle tutusti joukkueen, jonka dynamoina toimivat Real Madridin Luka Modric ja Barcelonan Ivan Rakitic. Kiinnostavaa on myös nähdä, miten turnauksessa peräti kolme pudotuspeliottelun jatkoaikaa urakoinut Kroatia jaksaa nuorta ja tuoreempana otteluun lähtevää Ranskaa vastaan. Erityisesti, jos Ranska onnistuu hyökkäysten katkoissaan ja juoksuttamaan kroaatteja nopeilla vastahyökkäyksillä hyökkäyspäästä puolustukseen. Tässä nimenomaan N’Golo Kantén onnistuminen on avainasemassa.
Toivotan jokaiselle jännittävää ja tapahtumarikasta finaalia. Toivotaan, että ottelusta tulee klassikko, joka muistetaan ikuisesti iloisesta, reilusta ja raikkaasta futiksesta.
**
Kirjoittajamme Ville Kilpiä on pitkän linjan futisromantikko, jonka elämä rytmittyy jalkapallon MM-kisojen ajan pelien ajankohtien kautta - ja joka uneksii kauniista yksilösuorituksista ja sensaatiomaisista taktisista oivalluksista. Ville on myös aiemmin kirjoittanut päivän aiheista Pamplemoussen blogiin.
Tutustu Villeen: http://www.villekilpia.com
Lyon sijaitse vain muutaman tunnin päässä Pariisista tai muutaman tunnin päässä Välimereltä. Se sopii kuitenkin hyvin viikonlopun kohteeksi.
Yhdi
stä hyviä ruokapaikkoja, shoppailua, kulttuuria ja vaikka päivä viinialueella. Lyon on uutta ja vanhaa. Kaupunki on saanut Travel Award voiton parhaimpana kaupunkikohteena matkailijalle.
HALUATKO RAKENTAA OMAN RYHMÄN LYONIIN?
Kun 2004 aloittelin Pamplemousse-yritystäni oli minulla selvä visio. Tahdoin tehdä matkoja turistirysien ulkopuolelle turistiajan ulkopuolella. Idealisti kun olin.
Tämä sama visio on ollut olemassa nyt lähes 15 vuotta. Edelleen haluan, ja koko toimistomme haluaa, löytää jokaiselle matkustajalle omanlaisen matkan. Matkan, jossa vältellään massapaikkoja, ruuhka-aikoja ja itsestään selvyyksiä. Edelleen idealistisesti.
Mutta mutta. Jos et tunne Ranskaa voi olla vaikeata valita jotain muuta kuin Pariisi tai Nizza kohteeksi. Ellet sitten kysy meiltä.

Ranska on iso maa ja jolla on monta erilaista kulttuuria alueesta johtuen. Olemme kaikki vuodet saaneet pitää meille uskollisia asiakkaita – enemmän jo ystäviä – kanssamme mukana matkassa. Halusimme alusta saakka kertoa Ranskan vähemmän tunnetuista kylistä (siis myös ruuhkattomista) ja viedä matkustaja kohtaamaan myös se tuiki tavallinen ranskalainen vaikkapa pieneen kirkonkylään tai maaseudulle.
Viikonloppuna tuli sitten rankalaisittain déjà vu –ilmiö itselle kun luin HS:n artikkelia. Massaturismiiin on nyt tarttunut oikein YK ja Maailman matkailujärjestö, jotka yrittävät rakentaa turismivirran kulkua toiseen suuntaan, jotta se ei pilaisi tunnetuimpia kohteita ja ärsyttäisi paikallisia niin paljon. Loistavaa.
HS artikkeli: Massaturismi riivaa niin asukkaita, ympäristöä kuin matkailijoitakin.

Matkailun ja paikallisten tulee kulkea käsi kädessä. Siksi kaikki nämä vuodet olemme halunneet:
1) Tehdä töitä paikallisten kanssa suoraan. Tämä tarkoittaa että pyrimme ostamaan ja maksamaan mahdollisimman paljon esim. majoituksista ja palveluksista suoraan paikan päälle palvelun tarjoajalle (suosimme pienhotelleja, linnoja, viinitiloja, paikallisia ravintoloita, pyörävuokraajia jne…. ). Tämä vaatii suhteita ja jaksamista.
2) Suomalaisen näkevän ja kokevan sen vähemmän tunnetun ranskalaisen luonnonkauneuden, historian, ruokakulttuurin ja upean huumorin Pariisin ja Nizzan ulkopuolella. Ohjastaa ja opastaa matkustajaa löytämään uutta. Usein tämä vaatii vähän paikannimien tavaamista, mutta lopputuloksena tuo yllätyksellisen ja nautittavan off-tourist matkan.
3) Laatia jokaiselle (perheelle, kavereille, yritykselle, ryhmälle) oman matkaohjelman yksilöllisesti ja päästää ihminen kokemaan siinä ympäristössä matkaansa missä mieluiten viihtyy. Uskaltaen myös kyseenalaistaa itsestäänselvyydet.
Ja näin me edelleen jatkamme.
Teksti: Henni 12.3.2018
Bordeaux on upea kaupunki, joka ei elä pelkästään viinistä vaan kulttuurista, merestä ja myös luonnosta. Koe siisti ja eloisa Bordeaux, jossa varmasti pääset syömään hyvin ja nauttimaan hyvistä viineistä. Lisää matkaasi myös lähialueet.
Teemme mielellämme myös yhdistelmä Bordeaux'n kaupunki ja maaseudun kauniit kylät.
Alla muutamia matkaehdotuksiamme. Teemme matkoja yksittäisille lähtijöille, ryhmille ja yrityksille. Jos mikään näistä ei ole juuri sitä mitä etsit niin kerro meille toiveesi ja tuunaamme sen kuntoon. Bordeaux-matkaan on helppo yhdistää myös konjakkiin tutustuminen tai upea rantakohde Arcachon ja Dune de Pila.
BORDEAUX JA VIINIALUEET SUOMALAISEN OPPAAN KANSSA
OMATOIMINEN BORDEAUX JA KÄYNTI CHATEAU CARSIN
HALUATKO RAKENTAA OMAN RYHMÄMATKAN BORDEAUX'N ALUEELLE?
BORDEAUX GRAND CRU VIINITAPAHTUMA
BB ROMANTIIKKAA, LILLET, SAUTERNES JA SAINT EMILION
BORDEAUX VIINIALUETTA PYÖRÄLLÄ
VIINIEN REITILLÄ ATLANTIN RANNAT JA ARCACHON

Tarjolla asuntoja ja taloja niin kaupungissa kuin maaseudun kylissä.
Kaikki vuokrattavat kohteet eivät ole esillä nettisivuillamme vaan etsimme sinulle sopivan toiveidesi mukaan. Tarjolla myös yksityisiä koteja esimerkiksi Nizzassa ja Rivieralla.
Osassa asuntoja tarjouksena 3 viikkoa 2 hinnalla määrättyihin ajankohtiin. Myös pidemmät oleskelut mahdollisia. Hyvä valikoima vuokrattavista vaihtoehdoista on esillä LOMATALO VUOKRALLE
Pamplemousse on toiminut kohta 14 vuotta. Olen alusta saakka ollut sitä mieltä että matkatoimisto ja matkanjärjestäjä ovat täysin vanhentuneita ja tomun alle jääneitä nimityksiä. Moni myös ajattelee että matkatoimistoja ei ole olemassa tai enimmillään ne buukkaavat vain lippuja lennoille ja risteilyille.
Väärin!
Olemme asiantuntijatoimisto (kuten myös monet kollegatoimistot), joka osaa ratkaista ongelmia ja järjestellä asioita. Harva arvaa millainen työmäärä suunnittelua ja asioiden selvittämistä on monen kokonaisuuden takana.

Tästä suunnitelma alkoi
Tammikuussa 2017 Pamplemousseen otti yhteyttä jyväskyläläinen tilitoimisto Eqvitia, joka haaveili asioiden tekemisestä eri tavalla. Ilmassa välkkyi kahden viikon työrupeama eteläisessä Ranskassa. He halusivat kokeilla voidaanko todella olla ”kuitit pilvessä” – toimisto ja millaista olisi asua ja tehdä töitä samassa talossa työkavereiden kanssa. Samalla haluttiin palkita henkilökuntaa.
Olemme 14 hengen tilitoimisto ja haluaisimme kokeilla etätöitä Etelä-Ranskasta käsin ensi marraskuussa. Ensi kokeiluksi meille riittäisi kahden viikon jakso. Lähtijöitä olisi varmaan ainakin 10 henkeä, osa on ehkä viikon, osa kaksi viikkoa. Voi olla että kaikki ovat 2 viikkoa. Huoneet mielellään niin, että jokainen voi ottaa kumppaninsa mukaan ainakin osaksi aikaa. Tarvitsemme sujuvan langattoman laajakaistan, jotta saamme yhteydet nettiin.
Hyvä, että Jarkko Hakola otti yhteyttä puoli vuotta ennen lähtöä. Pystyimme vielä löytämään talon, johon kaikki mahtuivat majoittumaan, tekemään töitä sekä viettämään vapaa-aikaa. Taloja haravoitiin asiakkaalle useita ja loppujen lopuksi päätös oli lähteä Cabriksen kylän lähelle. Lentokentältä hoidettiin kaikille kuljetukset ja kauppakassiksi päätyi yksi vuokra-auto. Tarjolla oli porukalle niin pyörävuokraa, kotikokkia kuin ravintolapaikkojen varausta. Ja tietenkin lakanoita, siivousta, vastaanottajaa ja muuta tarpeen mukaista.


Nettiyhteydet oma haaste
Olemme Suomessa tottuneet hyviin nettiyhteyksiin. Ranskassa, Italiassa tai Espanjassa yhteydet maaseudun - tai jopa kaupungin – taloissa ja asunnoissa on selkeä haaste. Koska tiesimme että etätyöhön tarvitaan kunnon kireät piuhat kävimme talon omistajan kanssa myös ennakkoon asiaa läpi ja päädyttiinkin siihen että taloon asennetaan uudet ja nopeammat yhteydet. Hieno homma. Merci. Nopeus riitti nyt työskentelyyn tällä parannetulla teholla. Myös videotykki tarvittiin. Hotellissahan tämä on ihan perushomma, mutta keskellä Provencea pieneen kylään etsintä kuitenkin tuotti tuloksen ja videotykki saatiin myös taloon.
Marraskuisilla etätyöviikoilla Eqvitia saavutti sen minkä halusi: työvire koheni, etätyö onnistui, porukka hitsautui. Ja oikeastaan voisi todeta että Jarkko Hakolan lähettämä kysely meni juuri niin kuin puoli vuotta ennen vain haaveiltiin.
Pamplemousselle tämä oli jälleen kerran yksi erilainen kokonaisuus. Tässä talossa ei aikaisemmin ollut majoittunut näin isoa ryhmää tekemässä etätöitä. Paljon opiskeltiin ja paljon etsittiin tietoa. Näitä haaveita ja kokonaisuuksia ei buukata kovalevyltä tai matkajärjestelmistä. Ne rakennetaan ja siitä olemme positiivisesti ylpeitä että jälleen kerran teimme asiakkaalle jotain erilaista.
Eqvitia erottuu muista tilitoimistoista ja me erotumme asiantuntemuksella Ranskaan.
Kiitos yhteistyöstä ja luottamuksesta Eqvitialle.
KATSO KAUPPALEHDEN ARTIKKELI EQVITIAN ETÄTYÖSKENTELYSTÄ
Teksti: Henni Lieto 28.11.
HALUATKO KOKEILLA LYHYTTÄ VIRKISTYS- JA TYÖMATKAA PROVENCEEN?


Kesälomamme jäi syyskuulle ja mitäpä sitä kaipaamaan kuin pientä lämpöä ja liikuntaa. Yhteistä tekemistä ilman kilpailua tai pisteiden laskua. Teemana oli ”liiku ja syö hyvin”.
Canal du Midi tuntui tasaisen pyöräilymaaston takia meille (polvileikattu ja muutenkin keskimääräisen huono kunto) sopivalta vaihtoehdolta. Ei suuria mäkiä ja eteläisen Ranskan melko varmat aurinkokelit myös syyskuun lopulla.
Alkuun tuntui, että parinsadan kilometrin urakka olisi rankka, sillä en pyöräile päivittäin. Oma kunto ja jaksavuus jännitti. Varasin sähköpyörän, sillä se keventää menoa. Sähköpyörässä on kolme eri tehoa ja kanaalin varrella riitti hyvin matalin teho.

Canal du Midi on 1600-luvun suuri hanke yhdistää Atlantti ja Välimeri toisiinsa Ranskan halki. Kanava on Sètestä Toulouseen. Aivan alkujaan kanava oli tavarankuljetukseen (lue: viinin) tarkoitettu, mutta se on ainakin toistaiseksi mennyttä aikaa.
Nyt se houkuttelee vapaa-ajan viettäjiä. Kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä väylille, joissa hevoset aikoinaan vetivät proomuja. Kanava on merkitty UNESCOn maailmanperintöluetteloon 1996. Se on päässyt luetteloon teknisten ominaisuuksiensa sekä teollisuuden edistäjänä Euroopassa. 360 kilometrin varrella on satoja sulkuja, kanavasiltoja ja tunneleita. Erityinen lisäarvo UNESCOlla on ollut sen varrelle istutetut plataanit ja pinjat. Aikamoinen taideteos kaiken kaikkiaan.




Pyöräily näissä maisemissa on kuin satukirjassa kulkemista. Suurin osa kanaalinvarresta on hiekkapohjaista (välillä myös hiukan soraa!) polkua tai pientä hiekkatietä. Vain pieni osa reitistämme eteni autotiellä. Hämmästyin kuinka kohteliaasti silloin autoilijat varoivat kaksipyöräistä. Säännöt olivat autolijoille selkeät.

Hiekkateillä jouduimme muutamassa kohdassa varomaan puutöitä, sillä kanaalin plataaneissa on kymmenen vuotta sitten todettu sienitauti, jolle ainakaan toistaiseksi ei ole keksitty lääkettä. Sairastunut puu joudutaan kaatamaan ja polttamaan. Pelätään, että jopa 40.000 tuhatta plataania vaihdetaan. Kanaalin varrelle istutetaan nyt koko ajan uutta puustoa, kuutta eri lajiketta. Kanaalin ja teiden risteyskohdissa on tauluja, jotka kertoivat töiden edistymisestä ja millä puilla platanaaneja korvataan. Onneksi plataaneja on vielä jäljellä ja maisema on vieläkin kaunis.
Saimme matkamme alussa pyörien mukana kartan sekä kirjoitetun ohjeiston miten edetä. Päivän pyöräilyn aikana oikeata reittiä tuli muutamaan otteeseen etsittyä. Karttaa ja ohjetta tuli päivän aikana luettua kuin rinnekarttaa ikään. Mihin suunnataan seuraavaksi? Usein kun itse kaivoi karttaa, niin viereen tuli toinen pyöräilijä (liikkeellä erityisesti brittejä ja ranskalaisia syyskuussa) joka mietti samoja asioita. Vastaantulijat olivat myös hyviä vinkin antajia.

Minulle, vanhalle hiihtäjälle, pyörämatkassa oli paljon samoja elementtejä kuin hiihtoreissussa. Hiihtopäivä – golfreissun tapaan – antaa oikeuden hyvään illalliseen. Matkapaketissamme oli valmiiksi pyörän ja ohjeiden lisäksi iltaruoat ja majoitukset. Tavaramme myös kuljetettiin aamuisin aina seuraavaan kohteeseen.
Päivittäin poljimme noin 50 kilometriä. Jätimme aamulla matkalaukut hotellin vastaanottoon yhdeksän aikaan ja aamiaisen jälkeen olimme satulan päällä kymmeneltä. Pysähtelimme paljon katsomaan nähtävyyksiä. Ja sitä riitti! Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa (jälleen useilla ”tekniikka” tauoilla) ja hotellilla olimme yleensä viiden aikaan. Laukut odottivat siellä valmiina.
Erityistä nähtävää reitin varrella oli paljon. Ehdottomasti eniten aikaa insinöörimiehellä meni Fonseranen yhdeksän peräkkäisen sulun luona. Todellinen vetoketjuilmiö! Ei voisi uskoa että tällainen on rakennettu 350 vuotta sitten.
Samoin kanaalisilta oli sydämen pysäyttävä – juu, vettä sillalla ja menet toisen kanaalin yli – ja tekniikkaa ymmärtämättömälle ihmetys. Tekniikasta ymmärtävälle se on suuri nähtävyys, jota varten kannattaa polkea vaikka muuta ylimääräinen kilometri.
Yksi erityisimmistä nähtävyyksistä oli myös laskettava (!) rautatiesilta. Normaalissa olosuhteissa silta oli yläasennossa kanaalin päällä, jotta veneet mahtuvat alta, mutta junan kulkiessa sen yli silta lasketaan ratatasoon vedenpintaan.


Hotellit oli meille valittu valmiiksi ja ravintolaillalliset olivat olemassa. Kaikissa hotelleissa saimme pyörät lukkojen taakse. Ei siis muuta kuin lataamaan akkua, niin omaa kuin sähköpyörämme. Meillä yöpymiset olivat Sétessä, Bézier’ssä, Narbonnessa, Redortessa ja Carcassonnessa. Jokaisessa näistä olisi voinut viettää lisäpäiviä, erityisen hienoja olivat Carcassonnen linnoituksineen ja Narbonne kauniin keskustan ja viihtyisän kauppahallin vuoksi. Ympäröihän aluetta myös hyvä viinialue, joten tutkittavaa olisi riittänyt vaikka koko viikoksi.



Kivaa matkalla oli siis myös se, että joka ilta näimme uuden kaupungin. Nähtävyyksiin sinänsä ei ehtinytkään sen enempää tutustua. Joka ilta meillä oli uusi erilainen ravintola ja täysmenu. Vain viinit maksoimme siihen päälle. Vinkkejä lounaspaikkoihin meillä oli kirjallisissa ohjeissa valmiiksi.


Talvisin Canal du Midi on kiinni, siinä ei saa kulkea veneellä. Pyöretken voi toteuttaa maalis-lokakuussa.
Teksti Henni Lieto
KATSO KOKO REITTIMME CANAL DU MIDI PYÖRÄILY
Pamplemousse aloitti yhteistyön Cordon Bleu -instituutin kanssa 2017. Millainen olikaan matkustajamme Tittamari Marttisen kokemus keväisessä Pariisissa? Lue oheinen matkakertomus niin ehkä uskaltaudut itsekin kokeilemaan Cordon Bleun kurssia. Yksi iltapäivä koululla ja niin monta muistoa tallessa! Tittamarin kurssi oli kasvisruoka- aiheinen. Vastaava kurssi pidetään instituutissa kerran kuussa.
Toukokuussa lähdimme puolisoni Ullan kanssa innostuneina Pariisiin kevääseen tutustumaan ranskalaisen keittiötaiteen saloihin. Matkammehan onnistui juhlavasti, sillä heti alkumetreillä saimme saatella Emmanuel Macronin Ranskan presidentiksi. Virkaanastujaisia katselimme televisiosta, mutta historiallisen päivän tunnelma oli aistittavissa kaikkialla kaupungissa.
Olimme valinneet gastronomian kehdossa varsin ajankohtaisen aiheen, kasvisruokakurssin ja pääsimme näin chef Marc Vacan oppiin. Odotukset olivat korkealla. Emme joutuneet pettymään. Meidän lisäksemme oppia olivat saamassa iäkkäämpi rouva New Orleansista, nuoret naiset Etelä-Afrikasta ja Koreasta, japanilainen ruokatoimittaja sekä kokkauksesta innostunut kanadalainen mies, jonka juuret olivat Itä-Euroopassa.
Vaikka yhteistä meille oli kiinnostus ruoanlaittoon, ryhmämme oli varsin kirjava: jotkut harrastivat ruoanlaittoa intohimoisesti, osa kokkasi kotirouvapohjalta, osa oli lähinnä tottunut nauttimaan toisten kokkauksista. Japanilainen ystävämme teki kotimaansa lehtiin ruoka-aiheisia juttuja. Kansainvälisessä joukossa löysimme yhteisen sävelen heti tervetuliaiskahvin äärellä. Tunnelma kurssilla oli hauska, kodikas ja innostava, siellä ei todellakaan tarvinnut jännittää.
Kolmessa tunnissa saimme vaikuttavan läpileikkauksen ranskalaiseen keittiötaiteeseen. Opettajamme Marc oli hyväntuulinen ja puhelias ikiliikkuja, joka paneutui ruoanlaittoon koko sydämellään. Hän korosti laadukkaiden raaka-aineiden ja ruoan tuoreuden merkitystä. Hänen tulkkinsa Nathalie ja nuori assistenttinsa pitivät meistä kurssilaisista huolta koko kolmituntisen ajan.
Saimme eteemme houkuttelevia aineksia: heleänvihreitä parsoja, pulleita uuniperunoita, tummanpunaisia mansikoita ja chia-siemeniä, joista teimme vanukasta. Marc jakoi kanssamme niksinsä mehevän gnocchin koostumuksesta ja hyvän kastikkeen sekoittamisesta uunikuivattujen tomaattien valmistukseen, valkosipulin ja parsan oikeaoppiseen leikkaamiseen sekä kauniiden ja houkuttavien jälkiruokien saloihin. Hauskinta oli, että opettaja selitti ja näytti kaiken ensin vauhdikkaasti, ja sitten pääsimme valmistamaan hänen reseptiensä mukaiset herkut jokainen omalla keittiötasollamme.
Saimme rautaisannoksen keittotaitoa kolmessa tunnissa. Kokemus oli riemastuttava ja ikimuistoinen. Instituutissa todella arvostetaan hyvää ja tuoretta ruokaa – kuten kaikkialla Ranskassa. Chef Marc kannusti meitä parhaansa mukaan. Saimme tuulahduksen ammattikeittiön tunnelmasta, jossa kaikki syntyy rakkaudesta hyvään ruokaan. Kurssin lopuksi jokainen osallistuja sai mukaansa diplomin sekä kylmälaukun, johon saattoi pakata mukaan itse valmistetun aterian. Saimme lahjaksi myös kurssilla käytetyt esiliinat, päähineet ja keittiöpyyhkeet. Kyllä kelpaa matkan jälkeen kietaista kotona Cordon Bleu –essu päälle ja ryhtyä kokeilemaan uusia reseptejä. Kuten seurueeseemme kuulunut amerikkalaisnainen totesi lähtiessämme:”It was great fun!” Terveisin, Tittamari Marttinen
Vastaava kurssi pidetään instituutissa kerran kuussa. Katso lisää kurssipaketista Pariisiin.
Nyt täytyy antaa iso bravo Espoo Cinélle. Tapiolasta lähtöisin oleva festivaali tuntuu vain kasvattavan eurooppalaisen elokuvan tarjontaa vuosi toisensa jälkeen. Tapahtuma on edelleen pääosin Tapiolassa, mutta myös esimerkiksi Matinkylän Isossa Omenassa sekä Leppävaaran Sellossa on esityksiä.
30 ranskalaista elokuvaa reippaassa viikossa. Voiko paremmasta unelmoida? Festivaalin elokuvat valitsee ohjelmistotiimi, joka koostuu kymmenestä elokuva-alan ammattilaisesta. Merci, tämän huomaa kyllä ohjelmistokartasta.
Ranskalaisella elokuvalla on kaiken kaikkiaan pitkät perinteet. Elokuvien tuotantomaana se on Euroopan suurin ja se on monessa mielessä jopa elokuvan synty- ja kotimaa. Eurooppalaiseen elokuvaan keskittyvällä Espoo Ciné -festivaalilla ranskalaisen elokuvan sivuuttaminen olisi varmastikin mahdoton ajatus. Espoo Cinén mielestä on hyvin luonnollista, että ranskalaiset elokuvat korostuvat festivaalin ohjelmistossa. Ihanaa.
Ranskalaisia elokuvia on vuosittain ehdolla festivaalille lukuisia. Ohjelmistoon päätyvät valitut elokuvahelmet. Erilaiset palkinnot ja festivaalimenestys ovat vaikuttamassa myös valintaan. Ranskalaiset elokuvat 2017 löydät listana Espoo Cinén MAAHAKEMISTON kautta. Ranskalaisessa elokuvan valikoimassa festareilla on monia eri aihepiirejä, näin vaalien aikaan kiinnostanee esimerkiksi poliittinen This is our land (Chez nous).
28. Espoo Ciné International Film Festival järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa toukokuussa, 5.–14.5.2017. Ennätyssuuren festivaalin ohjelmistossa on yli 100 pitkää elokuvaa, joita esitetään kaikkiaan noin 270:ssä näytöksessä.
Tämänvuotista festivaalia varten on katsottu kaikkiaan noin 500 pitkää elokuvaa, joten valintaprosessi on varmaan ollut haastava, pitkä, keskusteluja vaativa. Mutta varmasti myös inspiroiva, uusia maailmoja avaava ja loputtoman kiinnostava. Saisipa olla raadissa!

Tuntuu kutkuttavalta päästä nyt katsomaan suuri määrä ranskalaista elokuvaa Espoossa. Pamplemousse on aina seurannut Espoo Cinén toimintaa tarkasti, olemmehan olleet naapureina Cinén kanssa Pamplemoussen perustamisen aikaan Tapiolan Keskustornissa. Lähes joka vuosi olemme valinneet joitain elokuvia omiksi suosikeiksi. Ja tällä jatketaan.
Pamplemoussen omiksi elokuviksi päädyin valitsemaan The Dancer (La Danseuse) lauantaina 6.5. kello 19h15 Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa sekä 50 is new 30 (Marie Francine) su 7.5. kello 15h00 Kino Tapiolassa. Siis naisen elämää vähän kummassakin elokuvassa. Lipunmyyntiinhän pääsee suoraan tuon elokuvan linkin kohdalta. Osta lippusi ennakkoon ja nähdään leffassa. Teksti: Henni Lieto
Kevättalvella saimme Pamplemousseen jännän pyynnön: saisinko tulla tarkkailemaan millainen on erikoismatkatoimiston työpäivä yhtenä viikon arkipäivänä. No, mikä ettei!
Yrittäjän kevytvarjostustehtävän teki Ville Kilpiä ja tässä hänen mietteitään. Teksti on luettavissa myös Villen blogissa.
Pamplemoussen toiminnan taustalla olevia avainajatuksia ovat yksilöllisyys, aitous ja paikalliseen elämään tutustuminen. Matkat voivat olla yksilö- tai ryhmämatkoja – yksityisille ihmisille, yrityksille ja matkailualan ammattilaisille suunnattuja. Vuodesta 2014 lähtien yritys on tarjonnut matkoja Ranskan ohella myös Italiaan ja Espanjaan. Pamplemousse on kiinnostanut minua tutustuttavana yrityskohteena jo kauan monistakin syistä, ja myös oman yritystutustumiseni historia Pamplemousseen ulottuu nyt jo yli kymmenen vuoden taakse – aina vuoteen 2006 saakka.
Vierailupäivänäni yrityksen toimintaan kuului muun muassa matkatarjousten ja varausvahvistusten tekoa, matkavahvistusten vastaanottoa, markkinointia, taloushallinnon työtehtäviä sekä analyysejä esimerkiksi lentoyhtiöiden matkaehdoista. Oppimisen ja osaamisen edistämisen näkökulmasta Pamplemousse tekee yksityisille ihmisille ja erilaisille ryhmille mm. kielikursseja, leirikouluja sekä ammattiryhmien opintomatkoja.
Yksilöllisten tarpeiden huomioiminen on nykymaailmassa ehdottoman tärkeää niin liiketoiminnassa kuin toisaalta myös opetustyössä. Yksilöllisen palvelun merkitys korostuu yhteiskunnassa jatkuvasti. Palveluiden digitaalistuessa matkailu on murroksessa, mutta samalla digitaalisuuden mukanaan tuoman tehokkuuden ja kasvottomuuden ohella juuri yksilöllinen ja asiantunteva palvelu nousee tärkeään rooliin. Ajatellaanpa matkailualan ohella vaikkapa teollisuutta, joka etsii kasvuaihioita jatkuvasti nimenomaan palveluliiketoiminnasta. Lisäksi maailma on muuttunut ja muuttuu kaiken aikaa “pienemmäksi” matkailun lisääntyessä räjähdysmäisesti ja tullessa yhä useamman ihmisen ulottuville. Toisaalta myös kuluttajalla aika on rahaa, joten yksilöllinen palvelu ja pitkät luottamukselliset asiakkuussuhteet tuovat asiakkaalle säästöä ajassa ja vaivassa.
Myynnin ja maailman muuttuessa myös kuluttajuus, kuluttajakäyttäytyminen ja päätöksenteko ovat jatkuvassa muutoksessa. Sen lisäksi, että yrityksiltä vaaditaan vastuullisuutta, vastuullisuuden vaade ulottuu myös kuluttajuuteen. Matkailun kenttä on hyvin pirstaloitunut, ja vaihtoehtoja on enemmän kuin kuluttaja itse pystyy hallitsemaan.
Matkailualalla asiantuntijan tehtävänä on auttaa kuluttajaa tekemään onnistuneita valintoja, jotka mahdollistavat ikimuistoisen ja ainutlaatuisen matkan syntymisen. Samalla asiakkaan on kyettävä luottamaan asiantuntijan apuun. Myynnin muutoksessa arvostettavia asioita ovat Laineen (2017) mukaan tapa myydä, haastaa asiakas ja aito halu auttaa. Uudessa maailmassamme asiakkaan on uskallettava antaa itsestään jotakin saadakseen haluamansa palvelun tai tuotteen.
Omassa työssäni viestinnän opettajana minun on jatkuvasti luodattava erilaisia tapoja, joilla voin saada opiskelijani innostumaan ja haastamaan itsensä oppijoina. Samalla on kyettävä tarkastelemaan ajankohtaisia kuluttajatrendejä niin, että voin auttaa opiskelijoita kehittämään omaa työskentelytapaansa kohti yrittäjämäisyyttä – osalle jopa kohti yrittäjyyttä. Sisäisen yrittäjyyden ajatuksenahan on, että työntekijä suhtautuu työhönsä samanlaisella ylpeydellä ja sitoutuneisuudella kuin olisi itse yrittäjä. Opettajana pyrin kannustamaan opiskelijoitani nimenomaan kohti sisäistä yrittäjyyttä.
Niin yritysten kuin työntekijöidenkin näkökulmasta jatkuvasta oppimisesta huolehtiminen sekä erilaisten kehitystrendien jatkuva seuraaminen ja havainnointi on ensiarvoisen tärkeää, jotta yrittäjyyden edistämisen eri osa-alueet (1. yrittäjyystiedot, -taidot ja -valmiudet, 2. ammattitaitoisen työvoiman osaaminen, valmiudet ja yrittäjähenkisyys, 3. yrittäjän ammatillinen ja yrittäjyysosaaminen ja 4. yrityksen uusiutumiskyky) tulevat parhaalla mahdollisella tavalla huomioiduiksi.
Jotta opiskelija ja myöhemmin työntekijä jaksaa innostua aiheesta, hänen on löydettävä omat kiinnostuksenkohteensa. Innostumisen ja onnistumisen taustalla opettajan on osattava tarjota opiskelijoille erilaisia virikkeitä ja ajatuksia, joiden pohjalta nämä voivat hahmottaa ja vähitellen löytää omia kiinnostuksenkohteitaan. Ammatillisiin opintoihin kuuluvissa oppimisharjoitteluissa opiskelijat pääsevät tutustumaan yritysten toimintaan, mikä auttaa heitä myös löytämään niitä asioita, jotka heitä itseään työelämässä kiinnostavat. Nykymaailmassa opiskelijat pyritään ohjaamaan mahdollisimman nopeasti valmistumaan ja työelämään, jolloin nämä kiinnostuksenkohteet eivät välttämättä aina ole valjenneet ennen työelämään siirtymistä. Onkin hyvä kysymys, pitäisikö yritysmaailmaa ja koulutusta sekoittaa toisiinsa niin, että vaikkapa koulumenestystä tai valmistuneiden määriä mitataan ensisijaisesti yrittäjämäisten tehokkuusmittareiden kautta.

Matkojen yksilöllinen suunnittelu on Pamplemoussen toimitusjohtaja Henni Lieto-Pihlajaojan mukaan prosessi, jollaisia useimmiten on samanaikaisesti päällä useita, ja jotka etenevät toisistaan riippumatta. Siksi onkin tärkeää, että palvelussa kyetään pitämään useita lankoja samanaikaisesti käsissä. Sama pätee opiskeluun, jossa samanaikaisesti päällä on useita kursseja. Oletan tämän saman pätevän monilla muillakin aloilla yksilöllisyyden lisääntyessä. Siksi yksi opettajuuden keskeisiä haasteita on, miten ohjata opiskelijoita pitämään monia lankoja käsissään ja kantamaan vastuuta useiden eri projektien samanaikaisesta läpiviennistä. Yrittäjyydestä ylipäätään Lieto-Pihlajaoja sanoo, että siitä haaveilevalla on oltava tietyt kivijalat elämässä kunnossa. Nämä kulmakivet ovat talous (voitko rakentaa yritystäsi vähintään vuoden ilman palkkaa), terveys ja kunnossa olevat perhesuhteet, joiden lisäksi tietenkin myytävän tuotteen on oltava kilpailukykyinen ja haluttava.
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja opetuksen on luotava perustaa yrittäjämäisille valmiuksille, elinikäiselle oppimiselle ja ammattitaidon jatkuvalle vahvistamiselle. Ammatillisessa opetuksessa oppiminen laajenee yhä enenevässä määrin työpaikoille, ja opettajan on osattava kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen sekä yrittäjämäiseen työskentelyasenteeseen ja ajattelutapaan. Yrittäjän kevytvarjostustehtävän avulla oli siis tarkoitus löytää näkökulmia yrittäjyyteen ja yrittäjyyden edistämiseen. Olen tutustunut työssäni yhden päivän ajan Pamplemousse Oy:n toimintaan matkailualan murroksessa ja pyrkinyt sitä kautta peilaamaan yleisiä kehitystrendejä opettajuuteen ja oppimiseen. Tarkoitukseni oli havainnoinnin ja haastattelun keinoin saada pintapuolinen käsitys yrittäjyyden monimuotoisuudesta, havainnoida yrittäjämäisen käyttäytymisen ilmenemismuotoja sekä yrittämisen vaatimuksia.
23.3. henni
Tarinani alkoi Pamplemoussesta.
Oli tammikuu vuonna 2010, kun marssin Hennin, Heidin ja Dannen puheille Matkamessuilla. Opiskelin matkailun liikkeenjohtoa Haagassa, ja olin päättänyt löytää messuilta itselleni harjoittelupaikan.
Pamplemoussen ständille navigoiminen ei ollut sattumaa. Olin lukenut ranskaa koko kouluaikani, tarjoillut yhden kesän montpellieriläisessä golfhotellissa ja päättänyt muuttaa Toulouseen seuraavana syksynä. Työskentely Ranskaan erikoistuneelle matkanjärjestäjälle oli unelmaduuni, ja tarkoitettu juuri minulle.
Olin juuri niin levoton sielu kuin 21-vuotias vain voi olla, ja siitä huolimatta tai juuri sen takia Henni palkkasi minut.

Viihdyin Pamplemoussen haukilahtelaisessa toimistokaksiossa reilut kaksi ja puoli vuotta. Sinä aikana ehdin kokata monta yhteistä lounasta mielikuvituksellisista raaka-aineista, kuten ruisleivästä ja kahdesta nakista, suunnitella lukemattomia matkareittejä, oppia ulkoa Moulin Rougen illallishinnaston ja matka-ajan Pariisista Nizzaan junalla, autolla ja lentokoneella. Elefantin muistilla varustettu Heidi tietää ne edelleen.
Syksyllä 2012 levoton sieluni vei minut Pamplemoussen jälkeen ensin Visit Finlandille ja vuotta myöhemmin Creative Sustainability -maisteriohjelmaan Aalto-yliopistoon. Siellä maailma aukesi edessäni entistä suurempana.

Nykyään olen perustaja ja toimitusjohtaja matkailualan yrityksessä, joka on hyvin erilainen kuin se, josta tarinani alkoi. Duara Travels tarjoaa matkailijoille pääsyn kyläyhteisöihin Afrikassa, Aasiassa ja pian Latinalaisessa Amerikassa. Se on vastaus perustajiensa koskettavien ja vastuullisten elämysten kaipuuseen, jonka taloudelliset hyödyt menevät paikallisille ihmisille, eivät kansainvälisille ketjuille.
Yksi asia on kuitenkin yhteistä: molempia yrityksiä viedään eteenpäin rakkaudesta paikalliseen kulttuuriin ja aitoihin kohtaamisiin.
Jälkikäteen ajateltuna on todennäköistä, etten olisi heittäytynyt yrittäjyyteen yhtä pelottomasti ilman Pamplemoussessa viettämiäni vuosia. Intohimon, jolla tätä pientä ja sielukasta firmaa viedään eteenpäin, on täytynyt vaikuttaa siihen, miten teen valintoja työelämässä ja millaista työtä pidän merkityksellisenä.
Juuri siksi mielessäni oli tammikuun viikonloppuna Messukeskukseen astuessani sama ajatus, kuin seitsemän vuotta sitten: Missä on Pamplemousse?

Johanna Vierros on yksi vastuullista kylämajoitusta tarjoavan Duara Travelsin perustajista. Matkailijat ovat yöpyneet Duaran kylissä Tansaniassa, Sri Lankalla, Vietnamissa ja Indonesiassa tähän mennessä 231 kertaa. Vierros valmistui restonomiksi Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelmasta Haaga-Heliasta vuonna 2011 ja kauppatieteiden maisteriksi Aalto-yliopistosta kesällä 2017.
Johanna muistetaan Pamplemoussessa iloisena, ahkerana ja idearikkaana. Harjoitteluun alkaen 2010 kuului matkatoimiston moninaisten töiden tekemistä, tilausten vastaanottoa ja asiakkaiden puhelinpalvelua, matkojen kokonaissuunnittelua Ranskaan, avustavia käännöstöitä sekä nettisivujen päivittämistä. Harjoittelun jälkeen Johanna sai kesätöitä Pamplemoussesta sekä jatkossa myös keikkatyötä opintojen ohella. Koko Pamplemousse toivottaa hyvää tulevaisuutta start up -yrittäjälle.
Kuohahdan aamun lehteä lukiessa, aiheena luksusmatkat. Ihanaa! Kerrankin aiheesta. On nimittäin niin old schoolia hakea luksusta tuotemerkeistä ja brändeistä. Nyt on maailma toisin päin. Mukava elämä on luksusta. Turvallisuus on ylellisyyttä. Yhteisöllisyys on tätä päivää. Hyvä arki on in. Aplodit tavallisuudelle.
Aamun jutusta tulee selkeästi esille, että tämän huomaamiseen on tarvittu pitkään ulkomailla asuva. Emmekö uskalla näyttää ulkomaalaisille että meidän elämä onkin aika mukavaa, sitä jokaisen päivän luksusta?
Moni asia on kääntynyt eri päin. Itse olen tehnyt Pamplemoussessa yli kymmenen vuotta näitä pieniä kohtaamisia (des petits rendez-vous), jotka toivon mukaan ovat matkustajiemme muistissa hienoina luksushetkinä. Erityisen lämpimiä kiitoksia saammekin, kun matkaajamme pääsee kotipolttoisen calvan ääreen takkatulen luo (epävirallista, muttei laitonta) tai vaikka poimii hedelmiä hyväntekeväisyyteen Etelä-Ranskan lomallaan (tai tekee itse niistä hillot ihan omaan jääkaappiin, sekin sallittu). Absolument luxe!

Pieni on oikeasti suurta. Sitä tämä elämämme on. Vaikka kaikki kullattaisiin ja punainen matto vedettäisiin jalkojemme alle voi tuloksena olla onneton ihminen. Perinteinen luksus ei enää potkaise. No kicks.
Olen valmis ottamaan myös omalle Kainuun mökilleni lomailevia turisteja poimimaan mustikoita sen sijaan että kaukaa tilatut thai-poimijat täyttävät metsäni. Poiminnan päälle tarjoan niin takkatulta kuin saunaakin, laiturimakkaraa, halonhakkuuta, vihtojen sitomista, soutamista ja vaikka ongintaa. Ei hälyä, ei muita turisteja. Luulenpa että saan naapuritkin mukaan. Welcome - Bienvenyyyy.

Emme halua pelätä tässä maailmassa. Emme halua pelätä Suomessa. Emme halua pelätä Ranskassa. Olkaamme ihmisiä toinen toisillemme.
Toscana vai Provence? Monet asiakkaistani miettivät kumpi olisi nyt oikea kohde lähteä vaikka ensi kesänä reissuun.

Kaikki kehuvat Provencea ja kaikki kehuvat Toscanaa. Koska olen nyt yli kymmenen vuotta tehnyt Ranskaan matkoja asiakkailleni uskallan väittää, että tiedän missä Provencessa on kaunista ja mihin siellä kannattaa matkustaa. Sitä on opiskeltu ja se osataan koko tiimimme voimalla.
Nyt sitten annoin itseni vietäväksi Toscanaan.
Saaliina tästä matkasta on yli kahdenkymmenen viinitilan käynnit, iso kasa hotellitietoja, kuvia, käyntikortteja ja tietenkin suosituksia minne Toscanassa suuntaisi kun haluaa aitoa ja oikeaa kokemusta niin ruoan, viinin kuin elämysten osalta.
Tässä kymmenen pikaväittämää kotiinpaluun myötä.
1. Toscana on kaunis ja pieniä kyliä on riittämiin
2. Ranskalainen menu on italialaista monipuolisempi
3. Italialaiset puhuvat ranskalaisia huonommin englantia
4. Toscanassa kahvi on halpaa
5. Italiainen rakastaa lihaa, pastaa ja suolatonta leipää
6. Ranskalainen patonki on maineensa arvoinen
7. Chiantin viineissä vähemmän variaatiota kuin Rhônessa
8. Auringonlaskun hetki Italiassa on romanttinen
9. Toscanan maaseudulla suunnistaminen vaatii enemmän kuin gepsin ja hyvän tahdon
10. Oliiviöljyn käyttö Toscanassa on lähtenyt lapasesta


Enää pelkkä matkustaminen ei ole kenellekään riittävää. Niin sanotusti vain reissuun lähteminen on kevyesti passé. Pamplemousse tuottaa sisällöllistä ja yksilöllistä matkailua. Viimeaikojen teemat ovat selkeät kun ihminen haluaa matkaltaan hyvinvointia.
Hektinen elämäntyyli vie jokaista koville ja lomalla halutaan irtautua siitä. Matkasta halutaan erääntyyppistä landeilua ulkomailla, niin että siihen liittyy myös elämänlaadultaan (ei välttämättä hinnaltaan) ylellistä palvelukonseptia.

Kännykän laittaminen kiinni on monen toive. Salaa mietitään, että toivottavasti siihen ei ainakaan kukaan soita lomalla. Joskus olenkin ajatellut voisikohan aloittaa kännykkäparkin matkatoimistona; otamme vastaan puhelusi matkan aikana ja vain tärkeät asiat välitetään loman aikana eteenpäin.
Selkeä suuntaus on paikallisuudessa eläminen. Turistipaikkojen vältteleminen ja aitoon paikalliseen elämään sulautuminen. Suomalainen omatoimimatkaaja ei halua kansalaistensa kohtaamista ulkomailla. Eihän samaan majoitukseen ole tulossa ketään muuta suomalaista? Ei ole, takaamme monelle asiakkaalle.
Paikalliseksi muuttumista puolestaan edesauttaa omat sosiaaliset taidot sekä kielen osaaminen ja kulttuurin perustunteminen. Kun haaveilee aidosta paikallisuudesta on oikeasti monella kyse enemmän paikallisten tarkkailemisesta, seuraamisesta. Suomalainen hakee harvoin kontaktia; enemmänkin halutaan seurata mitä täällä tapahtuu ja miten paikalliset elävät. Siinä ei ole mitään sen heikompaa, sekin on elämyksiä. Ehkä eräänlaista sivusta elämistä.

Kolmas asia on ruokamatkailu ja aidot maut. Kokkauskurssit, ruokakierrokset ja tilavierailut houkuttelevat entistä enemmän. Kiinnostus ruokaa kohtaan on ylipäänsä kasvanut, mikä näkyy ruokaan liittyvien blogien, tv-ohjelmien ja lehtien kirjossa. Lähiruokaa ja kotiruokaa halutaan. Paikalliseen ruokakulttuuriin keskitytään. Ruokatrendit, kuten luomun ja pientuottajien, suosiminen näkyvät myös ruokamatkoissamme.
Ruokamatkan voi toteuttaa monella tavalla, joillekin se on ainoastaan (tai oikeastaan) hyvin syömistä. Ennakkoon valitut ravintolat ja muutama kiinnostava ruokakauppa onkin monesti riittävä eväs lähteä ruokamatkalle.
Pamplemousse oli opintomatkalla Ranskan Elsassissa. Tässä muutamia nostoja matkalta ja pientä esimakua Suomi-Ranskan yhdistysten liiton jäsenmatkaan, joka suuntautuu Elsassiin syyskuussa 2015!
Mulhousen automuseo. 1950–70 -luvuilla tekstiilitehtailijoina vaikuttaneet veljekset Schlumpf keräilivät salassa vanhoja autoja ja tehtaiden ajauduttua ahdinkoon veljesten omaisuus myytiin. 1980 autot osti kansallinen automuseoyhdistys monien yhteistyökumppanien avustuksella, ja 1982 Mulhousen automuseo avattiin yleisölle. Esillä on yli 400 menopeliä, vanhimmat 1800-luvun puolelta. Mulhouse on kaupunkina teollisuuskaupunki, ja suurin vetovoimatekijä onkin juuri Cité de l’Automobile. Vaikka joka kaupungistahan Ranskasta löytyy upea kirkko, niin Mulhousestakin!
Illaksi Colmariin, jonka kauneus yllätti. Vanhaa keskustaa ei turhaan kutsuta pikku Venetsiaksi ja rakennuksista löytyy kauniita ja hauskojakin yksityiskohtia. Kuvat puhukoot puolestaan. Kaupungin kaduille on ihana eksyä... Colmarissa on myös paljon vaikuttavaa taidetta, esimerkiksi Musée Unterlinden, missä Schongauerin ja Grünewaldin teoksia.
Elsassissa ei voi välttyä viiniltä, ja alueen tuotannosta suurin osa on valkoviinejä. Niiden joukossa kymmeniä Grand Cru –viinejä. Viini+juustot –teemamaistelussa tuli todistettua, että Riesling valkosipulijuuston kanssa ja Gewuztraminer Blanc salé –juuston kanssa sopivat loistavasti yhteen!
Kulttuurielämyksiä kauniiden kaupunkien ja kylien lisäksi matkalla olivat Haut Koenigsburgin linna ja Mont Saint Odilen luostari. Molemmat kohteet sijaitsevat korkealla, ja bussissa menivätkin korvat hieman lukkoon alas tullessa. Näkymät Alsacen laaksoon ja viiniviljelmille ovat henkeäsalpaavat, varsinkin kun sää sattui olemaan kylmä ja tuulinen, kuitenkin aurinkoinen, niin kaste ja auringonsäteet tekivät maisemasta jopa satumaisen. Saint Odilen luostarissa oli messu meneillään, ja laulu kuului ulos saakka. Sitä kuunnellessa tuntui olevan toisessa ajassa ja paikassa.
Matkan lopuksi päivä Strasbourgissa. Kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus vanhaa ja uutta, historiaa ja modernia aikaa, samalla ollaan Euroopan hektisessä ytimessä ja kuitenkin katukahvilassa istuessa on se hetki tärkeä. Matkustamisessa onkin se juttu, että aikataulutuksen vastapainoksi tarvitaan kellovapaata aikaa vain olla. Elsassissa se onnistui mainiosti.
Haimme työporukalla Pamplemoussessa mukaan uuden Citroën C4 Cactuksen tempaukseen. Nyt on takana ensimmäinen viikko 10 viikon jaksosta, jossa saamme ajella vähän kuin testikuljettajina upouutta ja vähän erilaista Cactusta.

Tiimiksi haettiin, koska aina kun Ranskan ympärillä tehdään jotain positiivista ja aurinkoista, niin se on mukanaolemisen arvoista. Ranska mielletään niin helposti vanhoilliseksi (no joskus), aristokraattiseksi (ei ollenkaan aina) ja ilottomaksi maaksi (ei tosiaan ole). Näitä myyttejä kannattaa murtaa.
C4 Cactus on autopirteys joka saa kaikkien suupielet ylöspäin. Meitä Cactus Crew -testikuljettajia on 30 ihmistä tai porukkaa. Mainiota on vertailla sitten omia mietteitä muiden ajajien tunnelmiin kevään aikana.
Ensimmäisen viikon aikana on huomattu että
1) Cactus moikkaa aina toista Cactusta
2) Auto on hyväntuulinen ja missään se ei jää huomaamatta
3) Nojatuolissa ajaminen on melko leppoisaa.
KATSO VIDEO RANSKAN SUURLÄHETYSTÖSTÄ
Kävimme toivottamassa hyvää pääsiäistä omalla autollamme Ranskan suurlähetystössä. Mutta siinähän kävi niin, että suklaaterveiset meinasivat unohtua takapenkille. Suurlähettiläs Serge Mostura innostui Cactuksesta niin, että hyppäsi puikkoihin ja lähti ajelemaan pitkin Eiran rantaa. Voisi sanoa, että kokeilemisen kynnys tällä autolla ei ole kovin korkea. Pirteätä pääsiäistä kaikille.

Asunto lämpimissä olosuhteissa on monen haave. Ranskassa maan kulttuuri ja historia kiehtovat. Kun arvostaa maan keskeistä sijaintia Euroopassa, hienoa luontoa ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, on tilanne saattaa olla otollinen pohtia oman asunnon ostamista Ranskasta.
Kun lentoyhteydet ovat toimivat, kun alue on viehättävä ja kun asunnon sijainti on oikea, voi asunnonhankinta muodostua hyväksi sijoitukseksi. Asunto Ranskassa voi myös olla henkireikä työelämässä painaville, tukikohta maailmalle hajautuneelle perheelle tai mieluisa lomanviettopaikka kaikenikäisille.

Asuntokauppa Ranskassa poikkeaa huomattavasti suomalaisesta. Vaikka ostaisi kerrostalohuoneiston, kyseessä on aina kiinteistön kauppa ja sen läpivienti vie vähintään 2-3 kuukautta. Tästä huolimatta oikeana ajankohtana se voi olla vaivansa arvoisa.
Sijoitus asuntoon Ranskassa tuo ensisijaisesti iloa itselle ja lähipiirille, mutta aika-ajoin vuokrattuna sen tuotto kattaa helposti asunnon vuotuiset kulut – ja mitä enemmän kysyntää on, sitä suuremmille tuotoille pääsee. Suosituimpia asuntoja ostajien ja lomavuokralaisten keskuudessa on kolmea päätyyppiä Rivieran seudulla:
Rivieran alueen hinnat ovat Helsingin tasolla ja kerrostalokaksiota kannattaa etsiä alkaen n. 250 000 €:n budjetilla ja taloa n. 500 000 €:sta ylöspäin, jotta ne miellyttävät sijaintinsa ja ominaisuuksiensa puolesta pohjoismaista, laatutietoista omistajaa ja vuokralaista.

Ammattiapua asunnon hankintaa Ranskassa
Olet sitten haaveleimassa aivan uudesta asunnosta tai vanhemmasta kiinteistöstä, suomalainen HABISOL OY auttaa asunnonhankinnassa Ranskan Rivieralla ja Provencessa. Habisolin Helsingin toimistossa pääsee jo kartoittamaan asunnon toiveita ja siellä voi tutkia vaihtoehtoja kiinteistönvälittäjien tietokannasta.
Kun asiakas matkustaa Rivieralle, ovat habisolilaiset tehneet monta päivää valmistelutyötä sopivien kohteiden löytämiseksi ja näyttökierroksen järjestämiseksi. Habisol tuntee asuntokaupan ja sekä Ranskan verotuksen erikoispiirteet. Jos mieluisa asunto löytyy, alkaa asuntokaupan paperityö Ranskassa. Tällöin suomenkielinen ammattiapu on arvokasta. Habisolin apu ei tosin maksa suomalaiselle ostajalle mitään, sillä paikallinen kiinteistönvälittäjä, jonka välittämä asunto on kyseessä, maksaa Habisolille osuuden välityspalkkiostaan – kuten on tapana Ranskassa.
Palvelu asunnon hankkineille suomalaisille
Monet Ranskasta asunnon ostaneet pohtivat asuntonsa vuokraamista lyhytaikaisesti ollessaan itse poissa seudulta. RANSKANMATKA.FI tarjoaa asunnonomistajille mahdollisuuden mainostaa asuntoaan vuokra-asuntoa etsiville, omatoimisille Ranskan-matkaajille. Vuokra-asioissa katso myös ASUNTO TAI TALO VUOKRALLE EUROOPASTA sekä PAMPLEMOUSSEN vuokratarjonta
Sitä voi vaan olla onnellinen että saa olla mukana tapahtumissa, tempauksissa, elämän vauhdissa. Yksi tällaisista tuoreista ajatuksista ja uusista tuulista on kahden nuoren naisen omaa elämää selkeästi myötäilevä projekti Kahdestyksi ja siihen liittyvä Pierre-Louis ja 21 muuta - ei tosiaankaan liian vakava matkakirja.

Nizzassa asustelevat nuoret naiset Janna Salokangas ja Matilde Pelkonen päättivät elokuun alussa tehdä unelmistaan totta ja pikaisesta ideasta syntyikin kokonainen kirja viime syksyn aikana Ranskassa. Et voilà! Kirja on täynnä pieniä juttuja, jotka eivät ole niin kauhean vakavia.
Kirjassa on konkreettisia tehtäviä. Niitä on helppo jokaisen seurata matkoillaan ja samalla heittäytyä vähän hulvattomaksi. Tehtävät auttavat havainnoimaan uutta elinympäristöä ja keksimään erilaisia tapoja lähestyä itselle vierasta ympäristöä. Suosikkini on ehdottomasti tehtävä nro 42. Millainen oli ravintolakokemuksesi? Tehtävässä on mainiosti huomioitu, että jokaisessa ranskalaisessa pikkukuppilassa on aina hammastikkuja; des cure-dents, siinähän ne on aina sinapin ja suolan vieressä pienessä astiassa.
Kirja kannustaa heittäytymään seikkailuun lapsen silmin ja tutustumaan paikalliseen kulttuuriin 56 mukaansatempaavan haastetehtävän siivittämänä. Osa kirjan tuotoista lahjoitetaan hyväntekeväisyystempauksiin.
Jo ennakkoon kirjan tilanneet ovat mukana tukemassa tapahtumia nuorille. Itse olin tuomaroimassa ranskalaishenkistä kokkisotaa, jossa lapset oli jaettu kahteen joukkueeseen; Sami Garamin joukkue teki patonkiburgerit “Baguettes Moustaches Hamburger” ja suklaamoussen “Mousse au Chocolat”, kun taas Oliver Hurskaisen joukkue valmisti köyhät ritarit Nutellamoussella “Pain Perdu avec Nutella”. Herkullista oli ja onneksi sain syödä kaikki ruoat.

Pierre-Louis ja 21 muuta - ei tosiaankaan liian vakava matkakirja julkaistiin 18.1.15 ja se saatiin tuoreeltaan näytille Pamplemoussen osastolle Matkamessuille tammikuun puolessa välissä. Itse Pierre-Louis ilmestyi roolissaan myös matkamessuille Ranskan osastolle.

Pamplemousse piti lokakuussa 2014 oman Ma France -illan Virginie Loyn taidenäyttelyssä Uudenmaankadulla Galleria 4kuudessa. Paikalle oli voinut ilmoittautua 50 pamplemoussen asiakasta kuuntelemaan Virginien tarinoita Ranskasta ja elämästä niin lapsuudesta kuin aikuisuudesta.

Pamplemousse on mukana tukemassa näyttelyä sen vuoksi, että meillä ajatukset Ranskasta ja siellä matkustamisesta ovat pitkälle samanlaiset kuin Virginiellä. Ranskassa on 63.000 rekisteröityä paikannimeä ja miksi silloin pitäisi matkustaa vain niihin kahteen: Pariisiin ja Nizzaan? Niissäkin on kiva käydä, mutta näiden tarinoiden myötä voi miettiä ehkä sitä omaa paikkaansa tässä maassa. Tätä Virginie on halunnut myös lasimosaiikkitöissään kertoa.
Valitsimme neljä paikkaa näyttelystä (niitä on siellä reilut 50). Näiden omakohtaisten tekstien myötä tervetuloa Virginien tarinoihin. Taidenäyttely jatkuu vielä marraskuun ja käymällä näyttelyssä kuulet lisää.

Antakaamme siis Virginien puhua.
Pariisi on paikka jossa olen syntynyt. Pienenä kärsin sitä, että isäni “vihasi” pariisilaisuutta ja sain kuulla aika paljon negatiivista paikasta. Sitten tulin teiniksi ja sitten tulin aikuiseksi ja sain matkustaa Pariisin omalla tavalla ja omalla vauhdilla. Voi hyvin olla, että Pariisi on kuten monet isommat kaupungit - ihan hullu arkipäivisin, mutta loistava kaupunkilomakohde. Miljoonat turistit eivät voi olla väärässä. Kävellä Seinen rannalla, mennä Seinen toiselle puolelle vanhoja siltoja pitkin, laiskotella aurinkotuoleissa Luxemburgin puistossa ja katsoa lasten purjeveneitä aalloilla. Kaikki on niin cliché ja silti niin ihanaa. Vaikka Pariisi ei ole Ranska, Ranskaa ei ole ilman Pariisia!
La Baule. Siellä on Ranskan pisin ranta ja kun vuorovedet ovat matalalla, on se varmasti leveinkin ranta. Merta ei näy, niin se on pitkä…. Rantakaupunki on pitkälti pysynyt historiallisena ja sen vanhat huvilat muistuttavat 1900-luvulta. Kuitenkin kaikki on kehittynyt niin, että La Baule on myös tämän päivän paikka niin perheelle kuin aikuisille. Nuorena olin aina kateellinen serkuilleni jotka saivat olla siellä koko loman, sillä ranta oli upea: palloleikkejä, trampoliineja, lasten klubeja, paljon ihmisiä, värikkäitä pyyhkeitä, aurinkovarjoja. Todella iloinen paikka. Rannalla käynnin jälkeen saimme aina jätskit kioskilta. Lapsena se oli ihan ykkösasia tietenkin. Aikuisena pidän siitä, että La Baulen kaupungilla on oma tempo ja että sieltä pääsee nopeasti luontoon; vaikka merisuolan alueelle (Guérande) tai golfaamaan. Oikeastaan koko alue on yhdistelmä pienistä paikoista, jotka tekevät siitä erittäin mielenkiintoisen. Tästä kertoo myös La Baulen työni.

Saint-Malo. Kaikki ranskalaiset lapset ovat kuulleet Saint-Malosta, sillä Ranskalla oli merirosvot (mm. Surcouf, Cartier) jotka kuningas oli palkannut. Ne olivat todella rikkaitta ja rakensivat mahtavan Saint-Malon kaupungin. Lapsena tuntui, että se oli Kapteeni Koukun näköinen paikka. Ja vaikka aikuisena se ei ole ihan sitä, on siellä aina jotain ihan maagista. Saint Malossa tummaa graniittia on käytetty paljon ja lännen valo valaisee kaupunkia ja merta. Saint Malossa myrskyt ovat tarinoissa voimakkaita, mutta se on helppo unohtaa kun laiskottelee rannalla ja syö joka päivä supertuoretta kalaa ja äyriäisiä. Voisin melkein sanoa, että Saint Malosta löytää sisua!
Puligny-Montrachet, Burgundi. Ei voi mitään, kun on kasvannut Puligny-Montrachetissa, juo Ranskan parasta viiniä pienestä asti ja kehittää itselleen luksusmaun… ei oikein ymmärtänyt, että viinit eivät aina olekaan niin hyviä kuin mihin tottui. Puligny-Montrachet'ssa viini ei ole vain juoma, se on elämäntapa. Kaikki aikuiset ja lapset menevät illansuussa viinikellareihin, maistavat uusia ja vanhempia viinejä mataloilta hopea-astioilta (taste-vin). Koko kylän elämän rytmi on viinin rytmi. Milloin voi leikata viinit, milloin saa ottaa lehdet pois että aurinko pääsee kypsentämään rypäleet, milloin koko kylän asukasmäärä tuplantuu poiminta-aikaan tai juhlailtaan. Minulle ne ovat mahtavia lapsuuden muistoja. Ja kun hyvän viinin kanssa ei voi syödä huonosti, löytyy täältä aina hyvä ravintola. Ei siis lomakohde niille, jotka ovat laihdutuskuurilla…

Virginie Loy Ma France näyttely auki 21.11.2014 saakka Galleria 4kuus Uudenmaankadulla Helsingissä. Katso GALLERIAN tiedot.
Laadukkaat ja elämykselliset seminaarit, kokoukset, koulutukset sekä tapahtumat Ranskassa.
Yhdistämme ranskalaista kulttuuria, historiaa ja aistikkuutta pakettiin joka sopii yrityksenne toimintaan.
Tällä hetkellä tarjoamme ideoita kokonaisuuksista myös Suomessa. Myös näissä paketeissä Suomessa pätevät samat säännöt kuin Ranskan paketteihin: yksityisyrittäjyyden kannattaminen, yksilöllinen tuote, turvallisuus ja hyvä palvelu. Ehkä kuitenkin unohtamatta edes Suomessa sitä pientä ranskalaista fiilistä. Tähän käytämme tietotaitoamme kulttuurista, viineistä ja ruoasta hyödyksesi rakentaessamme kokonaisuuttasi.
Ole rohkeasti yhteydessä matkat@pamplemousse.fi myös Suomen kokonaisuuksista.

Tämän syksyn viininpoiminta on jo käynnistynyt eteläisessä Ranskassa. Vuodesta veikataan tuotannoltaan runsasta. Languedoc-Roussillon, Korsika, Provence ja Bordeaux ovat alueita joissa suuressa osassa poimitaan täydellä touhulla. Les vendanges ont commencé!
Viininpoimintaa liittyy aina jotain romanttista. Tosiasiassa se on yksi kiihkeimmistä vaiheista viiniviljelmillä. Matkustajat usein ajattelevat että tämä on kivaa aikaa käydä kyläilemässä ja tutustumassa ranskalaiseen art de vivreen.
Tosiasiassa tähän aikaan vuodesta on kaikista vaikeinta järjestää vierailijoille tutustumiskäyntejä tai majoittumista viinitilalla. Suurin osa taloista antaa kaikki petinsä käyttöön poimijoille ja aamusta iltaan (lue yöhön) hermoillaan miten menee seuraava päivä. Sataako liikaa, saadaanko poimittua hyvin, ovatko yöt kylmiä ja mitämuutakaikkeahuolia tässä olikaan. Tähän ei turistia tarvita oikeasti toljottomaan.
Touhu tiloilla on ottanut alkunsa Korsikan kärjestä etenee poiminta kohti pohjoista. Syyskuun lopulla ja lokakuussa lopussa onkin jo taas enemmän aikaa ottaa vieraita vastaan myös Alsacessa ja Champagnessa. Monissa kylissä on lokakuun aikana viinijuhlia ja kaikki osaavat taas rentoutua.


Matkoiltaan tuo mukana muistoja. Ja ehkä muistoesineitä. Nykyään ne ovat ainakin itsellä käyttötavaraa, usein kotiin ja sisustukseen liittyen, erityisesti keittiöön.
Niin Ranska kuin muutkin hyvän ruoan maat ovat aarteita keittiötarvikkeissa. Usein käy jo niin, että kun tavarassa on ranskankielinen teksti tulee se napattua mukaan, koska kieleen ja sanoihin liittyy myös muistoja. Sitten tätä kaikkea sekoittaa sulaan sopuun omassa kodissaan laittamalla vaikka provenceverhot vanhaan sauvaan.




Ranska-viikolla saatat Hietalahden kauppahallin käytävillä tavata ranskalaisia suuruuksia. Tässä stopparilyöntiään esittelee yksi Ranskan ehkä kuuluisimmista tennishahmoista, René Lacoste. Oikean herra Lacosten elämä päättyi jo 1996 (synt 1904), mutta hän elää sekä legendoissa että Lacoste-paidoissa.
Seitsemän grand slamin mestari perusti nimeään kantavan Lacoste-yhtiön jo 1933. Mutta miksi paidassa onkaan krokotiilin kuva? Sitä harva tietää, mutta tarinoita on monta. René Lacosten lempinimi oli kyllä Crocodile ja kerrotaan hänen teetättäneen matkalaukkunsakin aidosta krokotiilin nahasta. Hän kuului myös niin sanottuihin neljään muskettisoturiin tennisrintamalla, eli neljän menestyvän ranskalaispelaajan porukkaan. Tämä siis 1920- ja 1930-luvulla.
Ranska-viikon hahmot ovat kaikki Haaga Helian ammattikorkean opiskelijoita, jotka ovat viimeisen vuoden erikoistumiskurssilla olleet mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa viikon oheisohjelmaa Hietalahden hallissa.
Ranskan suurlähettiläs Eric Lébédel odottaa valmiina avaamaan Ranska-viikon tapahtuman Hietalahden hallissa 15.3.2014. Mukana kuvassa myös matkatoimisto Pamplemoussen toimitusjohtaja Henni Lieto-Pihlajaoja sekä Hietalahden hallin kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Paalanen.
Pamplemousse on ainoa Ranskaan erikoistunut matkapalvelujen tuottaja Suomessa. Nykyään yritys tekee myös Italian kokonaisuuksia sekä virtuaalista matkailua.
Pamplemoussen omat lähialuekontaktit antavat mahdollisuuden aitoon paikalliseen ja massaturismista erillään olevaan elämykseen. Palvelut ovat yksittäislähtijöille, ryhmille ja yrityksille. Tämän lisäksi olemme asiantuntijatoimisto matkailualan ammattilaisille.
Kaikki Pamplemoussen matkat ovat aina yksilöllisiä. Kokonaisuus koostuu monesta eri tekijästä ja Pamplemoussen omista suorista kontakteista. Tarjonnassa myös Ranskan Antillit Karibialla sekä Reunionin saari.
Soita 09 - 455 11 21 arkisin 10.00 - 16.00. Meilin voit laittaa matkat(a)pamplemousse.fi tai etunimi.sukunimi(a)pamplemousse.fi.
Jokaisen matkapalvelun kohdalla on myös kaavake jonka voit halutessasi täyttää valmiiksi. Olemme tämän jälkeen sinuun yhteydessä oman suunnitelmasi osalta.