Tämä on Chamonix vintage -hetki. Komeron perältä sattui hiihtokauden alla eteen paperikuvia, joissa eletään niin mainiota 80-lukua. Muistojen kultaamana.
Tämän kansion myötä taisin itsekin siirtyä dioihin joten paperikuvien määrä rajallinen.
80-luku vierähti kokonaan Alpeilla ja koti oli Chamonix'ssa. Elin aika tarkkaa viikko-ohjelmaa hiihtokauden aikana, johon tiistaisin sisältyi aina tämä valkoviinissä uitettu leipä, jonka päällä oli rasvaista juustoa ja kananmuna.
Haluaisin nyt just kokea tuon maun!
Taivas se oli hyvää! Ainakin kun sen aterioi lähes taivaan korkeudella Vallée Blanchella. Refuge de Requin, 2500 metriä. Ruokatavarat sinne tuotiin helikoperilla tai suksilla, uunileipä puolestaan paistettiin puu-uunissa. Tämä taisi olla talon ainoa ruokavaihtoehto.
Koskakohan villapannat tulee taas muotiin, minulla niitä oli jokaikistä väriä!
Kuvia otettiin enemmän taukopaikoilla kuin rinteessä. Hiihto oli hiihtoa ja tauot oikeasti nautittiin siihen aikaan vielä ihanista aterioista aurinkoisilla terasseilla viiniä siemaillen. Tai ainakin niin ne kaikki muistan. Joskus tammikuulle iski kova pakkanen ja viima, mutta silloin jäi kamerat kotiin.
Aika monessa kuvassa olen lasi kädessä. Laittoikohan ne asiakkaat ainostaan valittuja kuvia tulemaan? Käytännössä kaikki nämä kuvat ovat sellaisia joita 80-luvun alussa asiakkaani lähettivät minulle matkansa jälkeen Chamonix'hin. Tänä päivänä ne laitettaisiin someen. Nämä paperiset ovat aivan ihania.
Jotenkin lähden siitä että kun ne minulle on lähetetty kiitoksena kivasta lomasta ja siitä jääneistä muistoista, niin uskallan niitä myös tässä laittaa esille. Jos joku ei halua että kuvansa on esillä niin kerropa minulle ja poistan.
Chamonix'hin muutin 80-luvun alussa ja asuin ensimmäisen talven sisäoppilaitoksessa ENSA:ssa, ehkä Ranskan rumimmassa betonitalossa. Kyseessä oli alppihiihdon koulu, josta valmistui niin alppioppaita kuin opettajia. Siitä sitten jäin töihin ja elämään koko 80-lukua Chamonix'hin.
Vaellukset Chamonix'n laaksossa on osa sitä elämää. Tämä kuva otettu ENSAn kurssilaisten yhteiseltä päivältä ja matkalla ollaan jossain Lac Blancin takana menossa kohti Vallorcinea.
Joka viikko oli niin sanottu leikkimielinen ratakisa yhdessä paikallisen hiihtokoulun kanssa. Mitaleja jaettiin ja kisatulos perustui esilaskijan pohja-aikaan.
Tämän kisan nimi on (edelleen) Flèche, ja moni tuli uudestaan Chamonix'hin parantaakseen tulostaan ja saadakseen paremmin mitalin. Vuodesta toiseen. Eli käytännössä kisasi aina itseään vastaan.
Sitten välillä oli kylillä myös tällaisia teemakisoja, kuten Coupe Raclette Rippoz, josta piti käydä hakemassa sijoitusta juuston maku suussa. Palkintona oli hieno raclette-pannu, joka minulla on edelleen käytössä. Siihen varmaan tarvitaan puolikas kiekko juustoa, jotta sulattamisen voi aloittaa.
Miksi Chamonix? Varmaankin sattumalta ja vähän koulunkin vuoksi. Sitten siihen aukesi työpaikka talveksi ja seuraavaksi ja seuraavaksi. En ollut koskaan hiihtopummina, vaan aina tein töitä ja ansaitsin myös elämäni. Samalla myös valmistuen ranskankielen ja kulttuurin maisteriksi.
Chamonix'ssa poikkeuksellista on kuitenkin jylhät maisemat, mahdollisuus haastavaan hiihtoon rinteillä ja niiden ulkopuolella sekä kaupunkikulttuuri ja sen monet hyvät ravintolat.
Aina kannattaa pysähtyä maisemien tähden. Olisiko tämän lumen ja auringon, kauniiden maisemien ja alppiruokien talvi jälleen kerran?
TILAA LYHYTLOMA RACLETTEA VÄÄKSYSSÄ CHAMONIX'N TAPAAN.
Teksti 15.11.20 Henni Lieto, on 2004 perustanut Pamplemoussen ja on nyt nostalgisella tuulella. Hennillä on taustalla tuhansia hiihtopäiviä ja vilkasta alppikulttuuria Ranskassa niin Chamonix'ssa kuin muissa Ranskan Alppien kohteissa.
