Kesälomamme jäi syyskuulle ja mitäpä sitä kaipaamaan kuin pientä lämpöä ja liikuntaa. Yhteistä tekemistä ilman kilpailua tai pisteiden laskua. Teemana oli ”liiku ja syö hyvin”.
Canal du Midi tuntui tasaisen pyöräilymaaston takia meille (polvileikattu ja muutenkin keskimääräisen huono kunto) sopivalta vaihtoehdolta. Ei suuria mäkiä ja eteläisen Ranskan melko varmat aurinkokelit myös syyskuun lopulla.
Alkuun tuntui, että parinsadan kilometrin urakka olisi rankka, sillä en pyöräile päivittäin. Oma kunto ja jaksavuus jännitti. Varasin sähköpyörän, sillä se keventää menoa. Sähköpyörässä on kolme eri tehoa ja kanaalin varrella riitti hyvin matalin teho.
Canal du Midi on 1600-luvun suuri hanke yhdistää Atlantti ja Välimeri toisiinsa Ranskan halki. Kanava on Sètestä Toulouseen. Aivan alkujaan kanava oli tavarankuljetukseen (lue: viinin) tarkoitettu, mutta se on ainakin toistaiseksi mennyttä aikaa.
Nyt se houkuttelee vapaa-ajan viettäjiä. Kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä väylille, joissa hevoset aikoinaan vetivät proomuja. Kanava on merkitty UNESCOn maailmanperintöluetteloon 1996. Se on päässyt luetteloon teknisten ominaisuuksiensa sekä teollisuuden edistäjänä Euroopassa. 360 kilometrin varrella on satoja sulkuja, kanavasiltoja ja tunneleita. Erityinen lisäarvo UNESCOlla on ollut sen varrelle istutetut plataanit ja pinjat. Aikamoinen taideteos kaiken kaikkiaan.
Pyöräily näissä maisemissa on kuin satukirjassa kulkemista. Suurin osa kanaalinvarresta on hiekkapohjaista (välillä myös hiukan soraa!) polkua tai pientä hiekkatietä. Vain pieni osa reitistämme eteni autotiellä. Hämmästyin kuinka kohteliaasti silloin autoilijat varoivat kaksipyöräistä. Säännöt olivat autolijoille selkeät.
Hiekkateillä jouduimme muutamassa kohdassa varomaan puutöitä, sillä kanaalin plataaneissa on kymmenen vuotta sitten todettu sienitauti, jolle ainakaan toistaiseksi ei ole keksitty lääkettä. Sairastunut puu joudutaan kaatamaan ja polttamaan. Pelätään, että jopa 40.000 tuhatta plataania vaihdetaan. Kanaalin varrelle istutetaan nyt koko ajan uutta puustoa, kuutta eri lajiketta. Kanaalin ja teiden risteyskohdissa on tauluja, jotka kertoivat töiden edistymisestä ja millä puilla platanaaneja korvataan. Onneksi plataaneja on vielä jäljellä ja maisema on vieläkin kaunis.
Saimme matkamme alussa pyörien mukana kartan sekä kirjoitetun ohjeiston miten edetä. Päivän pyöräilyn aikana oikeata reittiä tuli muutamaan otteeseen etsittyä. Karttaa ja ohjetta tuli päivän aikana luettua kuin rinnekarttaa ikään. Mihin suunnataan seuraavaksi? Usein kun itse kaivoi karttaa, niin viereen tuli toinen pyöräilijä (liikkeellä erityisesti brittejä ja ranskalaisia syyskuussa) joka mietti samoja asioita. Vastaantulijat olivat myös hyviä vinkin antajia.
Minulle, vanhalle hiihtäjälle, pyörämatkassa oli paljon samoja elementtejä kuin hiihtoreissussa. Hiihtopäivä – golfreissun tapaan – antaa oikeuden hyvään illalliseen. Matkapaketissamme oli valmiiksi pyörän ja ohjeiden lisäksi iltaruoat ja majoitukset. Tavaramme myös kuljetettiin aamuisin aina seuraavaan kohteeseen.
Päivittäin poljimme noin 50 kilometriä. Jätimme aamulla matkalaukut hotellin vastaanottoon yhdeksän aikaan ja aamiaisen jälkeen olimme satulan päällä kymmeneltä. Pysähtelimme paljon katsomaan nähtävyyksiä. Ja sitä riitti! Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa (jälleen useilla ”tekniikka” tauoilla) ja hotellilla olimme yleensä viiden aikaan. Laukut odottivat siellä valmiina.
Erityistä nähtävää reitin varrella oli paljon. Ehdottomasti eniten aikaa insinöörimiehellä meni Fonseranen yhdeksän peräkkäisen sulun luona. Todellinen vetoketjuilmiö! Ei voisi uskoa että tällainen on rakennettu 350 vuotta sitten.
Samoin kanaalisilta oli sydämen pysäyttävä – juu, vettä sillalla ja menet toisen kanaalin yli – ja tekniikkaa ymmärtämättömälle ihmetys. Tekniikasta ymmärtävälle se on suuri nähtävyys, jota varten kannattaa polkea vaikka muuta ylimääräinen kilometri.
Yksi erityisimmistä nähtävyyksistä oli myös laskettava (!) rautatiesilta. Normaalissa olosuhteissa silta oli yläasennossa kanaalin päällä, jotta veneet mahtuvat alta, mutta junan kulkiessa sen yli silta lasketaan ratatasoon vedenpintaan.
Hotellit oli meille valittu valmiiksi ja ravintolaillalliset olivat olemassa. Kaikissa hotelleissa saimme pyörät lukkojen taakse. Ei siis muuta kuin lataamaan akkua, niin omaa kuin sähköpyörämme. Meillä yöpymiset olivat Sétessä, Bézier’ssä, Narbonnessa, Redortessa ja Carcassonnessa. Jokaisessa näistä olisi voinut viettää lisäpäiviä, erityisen hienoja olivat Carcassonnen linnoituksineen ja Narbonne kauniin keskustan ja viihtyisän kauppahallin vuoksi. Ympäröihän aluetta myös hyvä viinialue, joten tutkittavaa olisi riittänyt vaikka koko viikoksi.
Kivaa matkalla oli siis myös se, että joka ilta näimme uuden kaupungin. Nähtävyyksiin sinänsä ei ehtinytkään sen enempää tutustua. Joka ilta meillä oli uusi erilainen ravintola ja täysmenu. Vain viinit maksoimme siihen päälle. Vinkkejä lounaspaikkoihin meillä oli kirjallisissa ohjeissa valmiiksi.
Talvisin Canal du Midi on kiinni, siinä ei saa kulkea veneellä. Pyöretken voi toteuttaa maalis-lokakuussa.
Teksti Henni Lieto
